Ylivieska
41/309
Somekivi: Kärkkäisen sisäänkäynti
Oi että! Ylivieska alkoi jo Nivala-seikkailuiltana, koska löydettiin sieltä majapaikka Ylivieska-seikkailua edeltäväksi yöksi. Meidän seikkailulista Ylivieskasta ei ollut kovinkaan kattava, mutta yksi kohde oli Hamarin ranta ja sauna siellä. No rantasaunalle ei päästy, mutta siinä vieressä oli BestParkin matkaparkki. Sinne oli niin helppoa varata paikka ja tilaakin oli (tähän aikaan vuodesta), meidän lisäksi siellä oli pari muuta matkailuautoa. Ja arvatkaa mitä, siellä oli aina-valmis-sauna matkailijoille, joten meidän ilta meni saunoessa! Muutenkin paikka oli kyl niin täydellinen meidän tarpeisiin. Nukuttiin hyvin, syötiin lasten toive aamupala - puuroa vaahteransiirapilla :)! Sit oltiin valmis seikkailuun!
Ylivieska sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla ja siellä on n.15 000 asukasta. Kuten jo mainitsin aikaisemmin, niin Ylivieska-seikkailulista ei ollut mikään erikoinen ja mietimmekin, onko Ylivieskassa ”the juttua”, jonka takia ihmiset tulisivat sinne, koska sitä me ei saatu etukäteen, muttei myöskään koettu seikkaillessa.
YLIVIESKAN KIRKKO
Seikkailuaamu alkoi vanhan kirkon raunioilta, koska se paloi v.2016 tuhopolton seurauksena. Paikka oli niin kaunis. Lapset sanoi, että tämä muistuttaa Teuva-seikkailun kirkon raunioita, jossa käytiin kesällä. Vanhan kirkon läheisyyteen oli rakennettu uusi kirkko v.2021, joka ulkoapäin ei kyllä näyttänyt kirkolta, mutta onneksi päästiin sisälle. Kurkattiin myös kirkkosaliin, ja se oli hyvin erilainen kuin mitä yleensä kirkkojen sisältä näyttää.
Kirkolta huristeltiin Pirjon Pakariin ostamaan tuoretta rieskaa ja voi mahdoton miten hyvää se oli! Syötiin pari pakettia siltä samalta istuimelta. Ja suosittu paikka kyseinen kahvila-konditoria näyttää olevan, koska se oli täynnä asiakkaita. Sieltä lähdettiin Kirppis Ruususeen, jos vaikka löydettäis jotakin kivaa, mutta tällä kertaa ei onni suosinut.
Kirppiksen pihalla pohdittiin, että minne me jätettäis meidän #somekivi ja mitäs seuraavaksi tehtäis. Kaupunki oltiin jo huristeltu läpi ja edestakaisin muutaman kerran, luontopolut ja kotiseutumuseot eivät vetäneet tällä kertaa puoleensa, joten päätettiin mennä ja jättää kivi Kärkkäiseen, koska siitä Ylivieska tunnetaan, Kärkkäinen-kaupan syntymäkaupunkina. Pääovelle jätettiin kivi, otettiin ostoskärryt ja lähdettiin kauppaan. Käveltiin läpi jokainen käytävä, lapset alkoi kutsumaan yläkerran pitkää käytävää ”never-ending käytävä” :). Sitten kun päästiin leluosastolle, niin sieltä lähti mukaan meidän ikisuosikki: Monopoly-peli! Hirveellä kiireellä sitten kassalle, Subwaysta patongit ja sitten autoon pelaamaan. Siinä parkkipaikalla me sitten tökötettiin muutama tunti, kun pojat alkoi pelaamaan Monopolyä, pikkutytöt nukkui päiväunet, Rosie lenkitettiin ja syötiin herkkuja! Voi että meillä oli mukavaa! Lapset tulee ikuisesti muistamaan Kärkkäisen parkkipaikan monopolypelit!