Masku

78/309 

Somekivi: Louhisaaren kartano

Me käytiin Maskussa... eikä nyt puhuta Kalustetalo Maskusta (vaikka sekin on aikamoinen klassikko), vaan siitä ihan oikeasta Maskun paikkakunnasta! Tiesitkö muuten, että Kalustetalo Masku on ihan oikeasti lähtöisin Maskusta? Jep, ei mikään ylläri, mutta hauska fakta silti. 

Kun ajelee Turun suunnasta, niin iso M-kyltti ottaa tulijat vastaan niin ettei voi olla huomaamatta. Maskussa asustelee n.reilu 9000 asukasta ja sijaitsee Varsinais-Suomessa, aivan Turun kyljessä, ja me startattiin sieltä meidän oma pieni Saariston Rengastie -seikkailu.

Ensimmäinen pysäkki: Riviera (eli Maskun hiekkakuopat)
Tämä on paikallisten suosikki, eikä syyttä! Uimaranta, kirkasvetinen lampi ja metsäreitit tekevät alueesta kivan koko perheen ajanviettopaikan. Meidän porukka ei kuitenkaan ollut ihan vielä uimatuulella aamutuimaan, joten napattiin vain pikainen vilkaisu, ja huristeltiin suoraan eteenpäin – kohti jotain vieläkin jännempää.

HÄRMÄLÄN ROTKO

Tämä paikka on wow. Härmälän rotko on valtava kallionhalkeama, jonka jyrkät seinämät nousevat jopa 20 metrin korkeuteen. Jo pelkästään sen näkeminen on elämys – mutta me ei tietenkään jääty vain katselemaan. Ehei, koko jengi – mukaan lukien meidän pienet tytöt prinsessamekoissaan – lähti rohkeasti tutkimaan rotkoa ja sen rakoluolia!

Rotko on geologisesti melko nuori – syntynyt noin tuhat vuotta sitten, ja tutkijoilla on pari teoriaa sen synnystä: joko maanjäristys tai sitten meriveden aiheuttama eroosio silloin, kun merenpinta oli korkeammalla. Vaikuttavaa joka tapauksessa.

Rotkon läpi kävellessä olo on kuin olisi jossain sadussa – korkeiden kiviseinien välissä, missä kaikuu hiljaisuus ja mielikuvitus lähtee lentoon. Meidän seikkailuhenkinen Braikku ja pojat kiipesivät vielä ylös rotkon huipulle, ja sieltä kuulemma aukeni upeat maisemat merelle. Me tytöt taas pysyttiin maan tasalla ja jäätiin höpöttelemään saksalaisten turistien kanssa, jotka olivat matkalla Saariston rengastielle ja olivat onneksi eksyneet juuri tännekin.

Ja tiedätkö – tänne oli todella helppo tulla. Auto sai parkkiin ihan tien viereen, ja rotko alkaa käytännössä heti tien laidasta. Ei tarvinnut tarpoa pitkiä metsäpolkuja, mutta silti paikka tuntui keskeltä villiä luontoa. Reitti rotkon halki on helppokulkuinen, mutta vaatii toki vähän tarkkuutta – etenkin lasten kanssa. Kallio voi olla liukas ja kivien välissä mutkia, mutta juuri se toi retkeen sen pienen jännityksen säväyksen.

ASKAISEN KYLÄ

Jos jossain Maskun kunnassa sykkii vanhan maailman sydän, niin se löytyy Askaisista. Tämä kylä ei ehkä loista mainostauluilla, mutta siinä on jotakin... sellaista, mitä ei voi ihan pukea sanoiksi. Ei siellä oikeastaan tapahtunut mitään – ja silti tuntui, kuin oltaisiin oltu keskellä suurta seikkailua. Mikä lie taika tässä kylässä piilee?

Pysähdyttiin Marskin torin kulmalle ja jäätiin hetkeksi miettimään: minnekäs tästä? No, Askaisten Hoviin tietenkin. Tuo pieni, sympaattinen kyläkahvila oli täynnä elämää. Otettiin jääkahvit ja jätskit, ja kuolattiin naapurin pöytään, jonne kannettiin sellaiset hamppariannokset, että silmät pyöristyi. Ja se pikku kauppa! Ehkä pienin, söpöin ja kodikkain ikinä. Täydellinen.

Herkut maisteltu niin matka jatkui – tosin vain 450 metriä. Ja hyvä niin, sillä seuraava etappi oli Ritaripuisto. Pieni mutta arvokas alue, omistettu suomalaisille ritareille ja aatelisille. Siellä se seisoi: kivipaasi, johon oli kaiverrettu kaikkien 191 Mannerheim-ristin ritarin nimet. Vaikka paikka oli pieni, sen tunnelma oli suuri – kuin pysähtyisi hetkeksi historian äärelle. Vieressä, kuin vartiossa, seisovat Louhisaaren kartano ja Askaisten kirkko.

Ja me jatkoimme matkaa tien toisella puolella olevaan kirkkoon. Ovista päästiin sisään juuri oikeaan aikaan. Tämä ei ollut mikä tahansa kyläkirkko – tämä oli Louhisaaren kartanon kappelikirkko, rakennettu jo 1650-luvulla Fleming-suvulle. Ja sen tunsi heti sisään astuessa. Kirkko oli kuin ajassa säilynyt huone: sukuvaakunat seinillä, koristeelliset yksityiskohdat ja alttarilla sukuhauta, johon on haudattu 22 Fleming-suvun jäsentä. Kirkossa oli kodikasta, mutta samalla suurta ja kunnioitusta herättävää. Olisi voinut jäädä sinne vaikka koko päiväksi, kuuntelemaan historian kaikuja.

Mutta meillä oli vielä yksi pysäkki – Louhisaaren kartano. Ja jos Askaisten kylä sykki hiljaa, niin täällä se sykki juhlallisesti. Parkkipaikat olivat täynnä, ja fiilis kuin kesäjuhlassa. Me nappasimme mukaan meidän matkakaverin – #somekiven – ja päätimme, että tämä olisi sen arvoinen paikka jättää jälki.

Kartanoon johti puukuja ja sen päässä se seisoi: mahtava Louhisaaren kartano. Talo, jossa syntyi Carl Gustaf Emil Mannerheim, Suomen marsalkka ja presidentti. Hän syntyi yläkerran nurkkahuoneessa vuonna 1867. Tarina ei ollut ruusuinen: isä pakeni Ranskaan rahat mukanaan, äiti kuoli, ja nuori Mannerheim lähetettiin maailmalle. Mutta juuret – ne olivat täällä.

Kartanon seinät kätkevät myös synkempiä tarinoita. Moni on kertonut aavemaisista kokemuksista: "valkoinen nainen", joka vaeltaa portaita öisin, ja kylmiä henkäyksiä, joita ei osaa selittää. Kerrotaan, että kartanon emäntä, Elin Stålhandske, kuoli sydänsuruihin ja hänen levoton henkensä jäi taloon. Ehkä juuri siksi jotkut huoneet tuntuvat... vähän normaalia hiljaisemmilta.

Rakennuttaja, Herman Klaunpoika Fleming, oli aikansa valtaneuvos, ja kartano barokkityylinen loiston ilmentymä. Se ei ole vain rakennus – se on tarinakirja.

Kartanon puutarhassa päivä jatkui kevyemmissä tunnelmissa. Tuoksuteltiin basilikaa, sitruunamelissaa ja iisoppia, ihmeteltiin myrkkypuutarhaa, ja tytöt jatkoivat leikkejään linnanjuhlien merkeissä pienessä leikkimökissä. Braikku nukahti nurmelle, pojat fiilisteli elämää, ja me muut vain nautittiin siitä oudolla tavalla täydellisestä hetkestä.

Askainen hurmasi meidät ja by the way, se on myös Saariston rengastien varrella!

Tää oli aika täydellinen päätös meidän Masku - seikkailulle! Hyviä tarinoita, paikkoja ja kohtaamisia. Meidän seikkailut jatkuvat kohti Vehmaata ja Turun Saaristoa - pysy kuulolla, koska lisää mielenkiintoisia juttuja tulossa!

Takaisin PAIKKAKUNNAT-sivustolle.