Urjala
52/309
Somekivi: Urjalan makeistukku
Urjala on 4500 asukkaan kunta, joka sijaitsee Pirkanmaalla. Meille kerrottiin, että Urjala tunnetaan turvallisena kuntana, jossa on hyvä yhteishenki. Yhteishenkeä löytyy myös Pölkinvuoren kasvimaailmasta, joka on keväisin kukkasipulien kukinnan loistoa - jokainen kukka kukkii omaa kauneuttaan. Se olisi mahtava nähdä keväällä!
Onhan Urjala tunnettu myös muustakin. Kuinka moni on tutustunut & lukenut Väinö Linnan kirjoittaman Täällä Pohjantähden alla-kirjan? Urjalassa on mahdollisuus kiertää Väino Linnan-reitin, joka on n.25km pitkä ja siinä pääsee sukeltamaan Väinö Linnan elämänkertaan. Yksi kirjassa mainittu paikka on Pentinkulma. Ja sehän löytyykin tänä päivänä Urjalasta. Tällä hetkellä se paikka oli remontissa, mutta vieressä oli monen suosikkikauppa, ainakin lasten mieleen, eli
Urjalan makeistukku
Urjalan makeistukku olikin ainut asia, jota tiedettiin Urjalasta ennen sinne menoa. On tullut muutaman kerran ostettua verkkokaupasta juhliin & tapahtumiin herkkuja. Nyt päästiin ihan paikan päälle. Olihan se yllätys, miten pieni paikka se loppupelissä oli ja täyteen ahdattu! Sinne tuli koko ajan ihmisiä - mistä ihmeestä he sinne tulivat? Ohikulkumatkalla vai tarkoituksella? Ja kauppa kävi!
Kylhän mekin siellä aikamme kierrettiin. Aikaa meni tietenkin siihen, koska siellä oli niin monta lempparijuttua kaupan...ja kaikkea kun ei voi ostaa, koska meidän auto oli jo täynnä ämpäreistä Punkalaitumelta :) hahaaa. Mutta ostettiin pientä herkkua illan viettoon, jotta saadaan suut makeaksi.
Sinne jäi myös meidän #somekivi - sen verran kova kuhina siellä kävi!
Kylhän meidän piti kylänraitti ajaa myös läpi. Nähtiin kirkko ja käytiin jopa kolmessa eri paikassa kyselemässä kaasupulloa, sivuventtiilillä - ja onneksi lopulta löytyi, koska muuten ois pitänyt lähteä kauemmaksi ostamaan uutta. Tapahtui muuten ensimmäistä kertaa niin, että kun olin laittamassa illalla lämmitystä päälle, niin kappas, kaasu loppui. Ja vielä niin että molemmat pullot olivat tyhjiä. Majoituttiin Nuutajärvellä, niin onneksi siellä oli yhdellä tapahtumajärjestäjällä omassa asuntoautossaan kaasupullo antaa meille, niin selvittiin kunnialla yön yli! Kiitosta vaan siitä, edelleen. Joten oli tärkeää saada kaasupullot vaihdettua uusiin Urjalan kylällä.
Ai niin. Kaasupullo ostoksilla mulle juolahti yhtäkkiä mieleen, että joku vinkkasi meille, että lauantaisin on jäähallilla vapaa luisteluvuoro. Meillä sattui kyllä todellinen mäihä, koska vuorohan alkoi 20min päästä siitä, kun muistin tämän asian...joten hurautettiin Urjalan jäähallille pelaamaan kiekkoa. Siitähän pojat tykkäs!
Loppuaika Urjalassa meillä menikin paikassa, jota ei todellakaan tiedetty ennen kuin sinne lähdettiin seikkailemaan. Nimittäin...
Nuutajärven Lasikylä
Se kuva, jota olin mielessäni piirtänyt tästä kylästä osoittautui aivan vääräksi. Se oli paljon isompi, kauniimpi ja mielenkiintoisempi kuin osasin kuvitella. Nuutajärven Lasikylässä olet suomalaisen lasidesignin synnyinkodissa. Hmm...lasi? Eli sieltä kannattaa pysyä kaukana lasten kanssa? No ei todellakaan - paikka oli aivan uskomattoman hieno jopa keskellä talvea!
Nuutajärvi on suomalaisen lasin koti – se on Suomen vanhin lasikylä, jossa on puhallettu lasia vuodesta 1793. Perinteikkäässä pruukimiljöössä työskentelee tänäkin päivänä taidokkaita lasin puhaltajia - ja siellä pääsee tutustumaan heidän teoksiin ja ostamaan niitä, mutta myös näkemään heidän työskentelyään. On siellä muutakin. Siellä on iso matkamuistomyymälä, herkullista ruokaa tarjoava ravintola, Pruuki Bistro sekä Airanne Pub...ai niin, ja on siellä vielä Kylähotelli 1793 - jossa pystyy majoittumaan. Kaiken tämän lisäksi siellä on hyvät tilat niin kokouksille kuin juhlille. Eli löytyy kyllä jokaiselle jotakin.
Me saatiin vinkki, että siellä järjestetään "Koko perheen talvitapahtuma" - nyt tammikuussa, joten päätettiin ajoittaa meidän Urjala vierailu sille päivälle. Se olikin oikein mahtava tapahtuma. Lasimakasiini oli täynnä aktiiviteetteja lapsille, aina onginnasta pomppulinnaan, kasvomaalauksesta erilaisiin ratoihin. Myös isommille oli järjestetty ohjelmaa. Pojat pääsi taas kerran ampumaan jousipyssyllä, jota treenattiin jo Kannonkosken seikkailussa, mutta myös vahvistamaan kiekollisia taitoja nopeuslaukaisussa ja tekniikoissa. Siellä viihtyi jätkät koko päivän :). Se oli kyllä kerrassaan upea päivä ja oli antoisaa tutustua tapahtuman järjestäjiin ja näin päästä vielä syvemmälle sisään Lasikylän toimintaan.
Lämmitti kyllä oikein sydäntä, kun saatiin vielä kutsu viettää iltaa järjestäjien kanssa saunatiloihin, jossa syötiin pikkusuolaisia ja käytiin saunomassa. Kiitos siis Kirsi lämpimästä huolenpidosta. Olet kyllä monitoiminainen. Ihailen suuresti! Kelsie sai myös ihanan kimaltavan Elsa-tatuoinnin käteensä. Sitä ollaan tarkoin varjeltu koko seikkailun ajan. Kiitos Diana siitä sekä ihanasta lahjasta, jonka olit jättänyt meille myymälään. Miten ihana yllätys meille seikkailijoille.
LASIPUHALLUS
Kyllä! Tahdomme tarjota lapsillemme parasta oppia ja inspiraatiota Suomen parhaimmilta omassa jutussaan, joka paikkakunnalla. Sitä he saivat kokea myös Nuutajärven lasikylässä. Pojat pääsivät puhaltamaan lasia Oton ohjeistuksella ja tekemään itselleen komeat lasipallot. Otto kertoi pojille kaiken tarkasti ja otti heidät jokaiseen lasinpuhallus askeleeseen mukaan. Pojat valitsivat lasipalloon omat värit ja innokkaana touhusivat Oton kanssa. Oli se kyllä aikamoinen taidonnäytös. Lasipallot jäi yöksi jäähtymään ja saimme ne sitten seuraavana aamuna mukaan, kun lähdettiin jatkamaan seikkailua. Kiitos Otto / Takolasi.
Saimme viettää Urjalassa todella antoisaa aikaa, verkostoitua ihanien ihmisten kanssa, kokea uutta ja rikastuttaa elämää taas monilla kohtaamisilla ja tarinoilla. Urjalan teillä myös nähtiin näitä jättimäisiä peurakylttejä - niitä ei voinut olla huomaamatta. Peuroja tosiaankin riittää näissä maisemissa.Syykin tähän ehkä tiedetään, koska opittiin Vesilahdella vieraillessa, että siellä sijaitsevalle Laukon kartanolle tuotiin Suomen 7 ensimmäistä valkohäntäpeuraa v.1934. Mutta jotakin hassua pääsi käymään, koska peurat karkasivat.... ja loppu on historiaa. Eli ajelkaahan varovasti siellä ja täällä.
On sanottava heipparallaa Urjala ja tammikuun 8 kunnan seikkailukierros jatkuu kohti Humppilaa (Vesilahti, Punkalaidun, Urjala, Humppila, Loimaa, Oripää, Koski TL & Orivesi)