Turku
162/309
Somekivi: Gatorade Center
Turku oli meille jo ennestään tuttu. Mutta tämän Varsinais-Suomen seikkailukierroksen aikana se alkoi näyttää jotenkin ihan erilaiselta. Kun seikkailtiin Pöytyää, Auraa, Mynämäkeä, Nousiaisia, Ruskoa, Raisiota, Lietoa, Paimiota ja Sauvoa, huomattiin yksi aika kiinnostava asia: melkein joka paikasta oli vain noin 20–30 minuutin matka Turkuun.
Karttaa katsoessa sen huomaa vielä paremmin.
Turku on siinä keskellä, ja ympärillä levittäytyy joukko aivan erilaisia kuntia. Yhdessä ollaan keskiaikaisessa kirkossa, toisessa metsän keskellä, kolmannessa kyläkaupassa ja neljännessä meren rannalla.
Ja sitten ajetaan hetki ja ollaan taas keskellä kaupunkia. Ehkä juuri siksi Turku avautui meille tällä kierroksella vähän uudella tavalla. Turussa asuu nykyään noin 210 000 ihmistä, ja se on Suomen vanhin kaupunki. Kaupungin 800-vuotisjuhlaa vietetään vuonna 2029. Ja tällä kertaa meillä oli aikaa jäädä Turkuun useammaksi päiväksi.
Turun keskusta
Aloitettiin ihan klassisesti keskustasta. Ensimmäisenä tietenkin Turun tuomiokirkko. Se seisoo Aurajoen varrella niin jylhänä, että vaikka kirkko olisi nähnyt monta kertaa, sitä on vaikea olla katsomatta. Tuomiokirkko vihittiin käyttöön vuonna 1300, ja sitä pidetään Suomen kansallispyhäkkönä sekä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pääkirkkona.
Tällä kertaa sisälle ei kuitenkaan päästy. Tuomiokirkko on nimittäin suljettu suuren peruskorjauksen vuoksi reilu kaksi vuotta. Remontissa uusitaan muun muassa talotekniikkaa, parannetaan esteettömyyttä ja kunnostetaan tiloja ennen Turun 800-vuotisjuhlavuotta. Niinpä kierrettiin kirkkoa ulkopuolelta ja lähdettiin siitä kävelemään Aurajoen rantaa pitkin.
Föri
Aurajoen varressa kävely on kyllä yksi niistä asioista, jotka Turussa kannattaa tehdä ihan ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Meillä kuitenkin oli yksi pieni tavoite: Föri. Tästä oltiin saatu useampi vinkki, joten pakkohan sillä oli päästä yli. Ja hauskahan se oli. Pieni lautta puksuttaa ees taas joen yli, ja matka kestää vain hetken. Siinä ei sinänsä tapahdu mitään valtavaa. Mutta juuri siksi se ehkä onkin niin turkulainen juttu. Mennään toiselle puolelle jokea. Koska voidaan.
Kakolan funikulaari – tarpeellinen vai turhake?
Ja kun kerran oltiin Förillä päästy joen toiselle puolelle, seuraava kohde oli aika luontevasti: Kakolan funikulaari. Tästäkin tuli meille vinkkejä. Funikulaari kuljettaa ilmaiseksi Linnankadulta Kakolanmäelle. Rata on noin 130 metriä pitkä, korkeuseroa on 30 metriä ja matka kestää noin minuutin. Se otettiin käyttöön vuonna 2019. Mutta on kuulema ollut vähän teknisiä haasteita ja aina se ei ole toiminut?
Eli tietenkin mentiin testaamaan. Ylös päästiin. Pojat päättivät juosta takaisin alas. Me tytöt mentiin funikulaarilla. Ja nyt tulee ehkä epäsuosittu mielipide: mun mielestä tämä oli vähän turhake. 😄 Hauska kokeilla kerran? Kyllä. Välttämätön? Noooo… Mutta kertokaapa te turkulaiset: onko funikulaari teidän mielestä nerokas vai turhake?
Sitten sanoin lapsille: "Lähdetään katsomaan Suomen Joutsenta." Ja tietenkin osa lapsista ajatteli, että nyt mennään katsomaan lintua. Ei. Edessä olikin aika paljon isompi joutsen. Suomen Joutsen on valtava valkoinen museolaiva Forum Marinumin alueella. Tällä kertaa alus oli jo talvikauden tunnelmissa, joten me tyydyttiin katselemaan sitä ulkopuolelta. Mutta pelkästään lasten ilme siinä vaiheessa, kun "joutsen" paljastui laivaksi, oli jo pysähdyksen arvoinen.
Kaupunkiseikkailu päätteeksi haluttiin tehdä jotain uutta. Turussa ravintoloita riittää valtavasti, joten tällä kertaa päätettiin olla menemättä mihinkään meille tuttuun. Valittiin Rioni, georgialainen ravintola aivan Kauppatorin kupeessa.
RIONI - georgialainen ravintola
#mainos - Meistä kukaan ei ollut aikaisemmin syönyt georgialaista ruokaa. Rioni on perheomisteinen ravintola ja toimii muutamassa kaupungissa, Turussa, Helsingissä, Tampereella ja Espoossa. Nimi "Rioni" tulee omistajan Nikan kotikaupungista, Kutaisista. Rioni on kaupungin läpi virtaava joki.
Päädyttiin tilaamaan supra, eli georgialaistyylinen maistelumenu, jossa pöytään tulee useita jaettavia ruokia.
Ja voi hyvänen aika. Tämä yllätti meidät ihan täysin. Pöytään tuli makuja, joita ei oltu koskaan aikaisemmin maistettu. Georgialainen ruoka todella on mehevää, täyteläistä ja hyvin aromaattista. Siinä yhdistyy tuoreet yrtit, saksanpähkinöitä, juustoja, kasviksia ja hitaasti kypsennettyjä lihoja. Maut olivat niin hyviä ja oli sellainen fiilis, että koko ajan halusi maistaa seuraavaa. Aivan mielettömiä makuja. Mutta ei ainoastaan se, vaan myös palvelu oli aivan ihanaa, viihtyisä miljöö ja nautittiin koko porukka kiireettömästä illallishetkestä yhdessä.
Tämä oli niitä ravintoloita, joista lähtee ulos ja sanoo heti: "Tänne tullaan kyllä uudestaan." Ja ollaan muuten jo suositeltu Rionia eteenpäin aika monelle. Ai että, kannattaa valita joskus jotain uutta ja erilaista. Saattaa vaikka tykästyä, kuten meille kävi. Kiitos Rioni - me todella tykästyttiin georgialaiseen ruokaan!
Hiisi Hotel Turku Seaport
Siinä vaiheessa ilta alkoi olla jo sen verran pitkällä, että oli aika suunnata yöpaikkaan. Turussa me ei tällä kertaa yövytty seikkailuautossa, vaan päätettiin vähän laajentaa reviiriä. Majapaikaksi valikoitui Hiisi Hotel Turku Seaport satama-alueelta, Viking Linen ja Silja Linen terminaalien välistä. #mainos
Me ei olla yövytty Hiisi-hotelleissa ennen, joten mielenkiinnolla lähdettiin katsomaan, millainen tämä paikka olisi. Ja tämähän palveli meidän porukkaa ihan täydellisesti. Kyseessä on itsepalveluhotelli, joten sisään päästiin näppärästi omatoimisesti ja meidän huoneet olivat heti alakerrassa. Huoneet vallattiin saman tien.
Ja sitten alkoi se ehkä kaikkein arkisin, mutta reissuelämässä aivan paras osuus. Huoltohommat. Äiti Emppu kantoi seikkailuautosta tiskit sisälle ja pääsi pesemään koko astiakasan kunnon keittiössä. Ai että. Hetken päästä seikkailuautoon palasi taas puhtaita lautasia, kuppeja ja aterimia.
Ja mikä parasta: pyykinpesukoneet. Ne lähtivät pyörimään saman tien.Kun isolla porukalla ollaan tien päällä, niin pyykkiä syntyy ihan käsittämätön määrä. Siksi tällainen paikka tuntuu reissun keskellä melkein luksukselta. Pyykit pyörimään, tiskit kuntoon ja vielä saunakin lämpimänä iltaisin. Täydellistä!
Myös Rosie koira sai tulla mukaan sisälle, mikä teki majoittumisesta meille vielä helpompaa.
Huoneiden lisäksi käytössä oli iso yhteinen keittiötila, jossa pystyi tiskaamaan, tekemään iltapalaa, aamupalaa ja pieniä välipaloja seikkailun lomassa. Ja juuri tällaisessa kohdassa huomaa, miten luksusta pienet arkiset asiat voivat olla.
Kun takana on vajaa pari viikkoa seikkailua pienessä seikkailuautossa, niin pari hotellihuonetta ja yhteiset tilat tuntuvat yhtäkkiä aika valtavilta!
Hiisi Hotel Turku Seaport palveli meidän porukkaa aivan täydellisesti koko Turun seikkailun ajan! Lämmin kiitos!
Seuraavana aamuna ei tarvinnut lähteä kovin kauas. Hiisi Hotel Turku Seaport sijaitsi niin lähellä Turun linnaa, että seuraava kohde oli oikeastaan ihan itsestään selvä.
Turun linna
Tämä on varmasti monelle tuttu paikka, mutta kyllä siinä silti on jotain erityistä, kun kävelee sisään rakennukseen, jonka historia ulottuu 1200-luvun lopulle asti. Turun linnan rakentaminen alkoi 1280-luvulla, ja vuosisatojen aikana se on ehtinyt toimia niin puolustuslinnana, hallintokeskuksena, renessanssipalatsina, kasarmina, vankilana kuin museonakin.
Ja meille kävi vielä todella hyvä tuuri. Päästiin mukaan Pikkuritarikierrokselle.
Kierros oli suunnattu lapsille, ja idea oli aivan loistava. Lähdettiin etsimään linnan keskiaikaisesta osasta kadonneita aarteita ja samalla kuultiin tarinoita ritareista, linnan asukkaista ja siitä, millaista elämä täällä on joskus ollut.
Eli ei mitään kuivaa "tässä on vuosiluku ja tuossa on huone" -kierrosta. Vaan ihan oikea seikkailu. Lapset lähtivät heti mukaan etsimään kadonneita esineitä, kulkemaan linnan käytäviä pitkin ja kuuntelemaan, mitä kaikkea muurien sisällä on joskus tapahtunut. Ja siinä samalla tutustuttiin koko linnaan ihan huomaamatta.
Ja sitten tuli se osuus, joka jäi varmasti lasten mieleen pitkäksi aikaa. Pikkuritarikierros huipentui kuninkaallisen tapaamiseen. Lapset pääsivät kuningattaren eteen, saivat ritariin liittyvän merkin, vannoivat ritarivalan ja palasivat kierrokselta virallisesti Turun linnan pikkuritareina.
Ja kyllä siinä oli vähän sellainen olo, että nyt tapahtuu jotain ihan erityistä. Lopuksi lapset saivat vielä muistoksi liput. Täytyy sanoa, että tämä oli aivan mieletön tapa tutustua Turun linnaan lasten kanssa. Historia ei jäänyt vain seinille ja vitriineihin, vaan siitä tuli oikea kokemus. Ja juuri tällaiset hetket jäävät mieleen paljon paremmin kuin yksikään oppikirjan kappale. Turun linna oli meille muutenkin vaikuttava, mutta Pikkuritarikierros teki siitä ihan omanlaisensa seikkailun.
Jos museoista tykkää, Turussa ei kyllä ihan heti tekeminen lopu. Meillä oli listassa Turun Linnan lisäksi biologinen museo, Luostarinmäki, Apteekkimuseo, Aboa Vetus Ars Nova, Apteekkimuseo sekä Forum Marinum. Eli museoita kyllä riittää.... mutta me valittiin Biologinen museo.
Biologinen museo
Biologinen museo on avattu jo vuonna 1907 ja rakennus itsessään edustaa kansallisromanttista tyyliä, ja se suunniteltiin nimenomaan museoksi. Ja sisällä odottikin aika omanlaisensa maailma.
Museossa on 13 dioraamaa, eli rakennettua luontomaisemaa. Ne näyttävät Suomen luontoa eteläisestä saaristosta aina Lappiin asti. Mukana on metsää, saaristoa, tunturia, kaupunkiluontoa ja niiden keskellä eläimiä aivan kuin luonnossa. Ja tämähän oli lasten kanssa hauska. Katsottiin lasin taakse ja alettiin bongata: Mikä eläin tuo on? Entäs tuo lintu? Tunnistaako joku tämän kasvin?
Museon dioraamoissa on yhteensä kymmeniä nisäkkäitä ja yli sata lintulajia, joten tunnistettavaa riitti. Päästiin myös silittelemään kettua ja tietenkin mukaan mahtui myös askartelua. Lapset tekivät vielä omat pienet örvelöisensä, joten museokierros ei jäänyt vain katseluksi. Biologinen museo ei ole mikään jättimäinen museo, vaan aika kompakti paketti.
Museon jälkeen oli aika vaihtaa hetkeksi ihan toisenlaiseen tekemiseen. Ostoksille. Ja ensimmäinen pysähdys oli tietenkin poikien toivekohde: Sport Service. Jääkiekkokauppa. Ja siellä kyllä silmät kiilsi. Mailoja, varusteita, luistimia ja kaikkea mahdollista, mistä voi vähän haaveilla. Sanotaan vaikka niin, että unelmat lensivät ja fiilis oli korkealla. Sen jälkeen jatkettiin meidän perinteisempään reissutyyliin: kirppareille. Käytiin muun muassa Vadelmatarhassa ja Taikossa kiertelemässä. Ja kuten kirppareilla yleensä, mukaan tarttui taas jotain pieniä löytöjä.
Ostoskierroksen jälkeen tarvittiin taas vähän enemmän liikettä. Niinpä suunnattiin Kupittaan Seikkailupuistoon. Ja tämä oli kyllä tosi hieno paikka. Leikkipisteitä, kiipeilyä, keinuja, trampoliinia, vaijeriliukua ja vaikka mitä muuta tekemistä. Alueella on myös Lastenkulttuurikeskus Färi, ja kesällä mukana on vielä vesileikkejäkin. Me oltiin siellä syksyllä, mutta tekemistä riitti silti aivan hyvin. Lapset juoksivat paikasta toiseen ja kaikilla oli superkivaa touhuta. Ja samalla tuli kyllä mieleen: jos tämä on näin kiva syksyllä, niin miltäköhän tämä näyttää keskellä kesää? Veikkaan, että silloin täällä saa helposti kulumaan vaikka puoli päivää.
Seikkailupuiston jälkeen käytiin vielä K-Citymarket Kupittaalla hakemassa vähän syötävää. Ja tätä kauppaa haluttiin muutenkin vähän vilkaista, koska kyse ei ole mistä tahansa Cittarista. K-Citymarket Kupittaa on myynniltään Suomen suurin K-Citymarket, ja kauppiaan mukaan sen vuosimyynti on yli 100 miljoonaa euroa. Eli ihan syystäkin paikka tuntui suurelta. Ja olihan siellä porukkaa, ihan tavallisena päivänäkin.
Gatorade Center
Kupittaan jälkeen tehtiin seikkailuautossa vähän tortilloja ja alettiin valmistautua illan ohjelmaan. Ja tästä illasta tulikin aika erityinen. Suunnattiin Gatorade Centerille, jossa oli ohjelmassa TPS Liiga-ottelu Lukkoa vastaan. Mutta tällä kertaa peli ei ollut ainoa syy tulla hallille. Ennen ottelua järjestettiin nimittäin Saku Koivun pelinumeron 11 jäädytystilaisuus. Ja tämä sykähdytti kyllä erityisesti äidin sydäntä. Saku Koivu oli nimittäin yksi mun suurista lapsuuden idoleista. Siinä kohtaa tuntui vähän siltä, että 10-vuotias Emppu pääsi toteuttamaan yhtä vanhaa unelmaa.
Me mentiin paikalle hyvissä ajoin. Ja pojat olivat jo etukäteen päättäneet yhden asian: Tänne jätetään Turun #somekivi. Niinpä etsittiin sille sopiva paikka Gatorade Centerin luota ja jätettiin taas pieni jälki meidän kuntaseikkailusta. Sen jälkeen ehdittiin rauhassa kiertää hallia ennen kuin varsinainen ohjelma alkoi.
Yksi iso yllätys oli hallin lasten maailma. Ja nyt ei puhuta mistään pienestä nurkkauksesta. Vaan oikeasti isosta alueesta, jossa oli vaikka mitä tekemistä. Lapset nostelivat painoja, leikkivät nukeilla, kiipeilivät seinillä ja pomppivat pomppulinnassa. Me ollaan kierrelty aika monissa jäähalleissa, mutta näin isoa lasten aluetta ei kyllä oltu aikaisemmin nähty. Eli jos joku miettii, jaksaako lapsi pitkän peli-illan, niin ainakin täällä tekemistä riitti jo ennen ottelua. Me haettiin vielä vähän lakua mukaan peliin, käytiin katsomassa TPS Hall of Fame -seinää ja sitten siirryttiin omille paikoille. Seuraksi saatiin vielä Matias-eno ja hänen tyttöystävänsä. Ja sitten alkoi illan odotetuin hetki.
Numero 11 nousee kattoon
Saku Koivun paidanjäädytystilaisuus oli todella vaikuttava.
Koivu on TPS oma kasvatti, joka nousi seuran edustusjoukkueeseen kaudella 1992–93, voitti TPS kanssa Suomen mestaruuden vuosina 1993 ja 1995 ja jatkoi siitä pitkälle NHL-uralle. Hänestä tuli myöhemmin myös Montreal Canadiensin ensimmäinen eurooppalainen kapteeni.
Ja nyt numero 11 nousi takaisin sinne, mistä kaikki alkoi. Hallin kattoon. Tunnelma oli kyllä hieno. Seremonia oli pitkä ja tunteikas, ja siinä ehti vähän ihmetellä myös jäällä odottavia pelaajia. Miten nuo oikein jaksavat seistä kaikki varusteet päällä noin kauan? Mutta hyvin jaksoivat.
Koivun numero liittyi samalla kuuden muun TPS-legendan jäädytettyjen numeroiden joukkoon.
Kun juhlat oli juhlittu, alkoi itse TPS–Lukko-ottelu. Ja siitä tulikin todella vaiherikas peli. Tällä kertaa ilta ei päättynyt Tepsin voittoon, mutta se ei kyllä pilannut kokemusta. Meille pääasia oli koko ilta kokonaisuutena. Hallin tunnelma. Lasten into. Äidin innostus. Saku Koivun paidanjäädytys. Ja se tunne, että päästiin olemaan mukana yhdessä TPS historian erityisistä illoista. Ja kyllä siinä oli sellainen fiilis, että: tämä ilta muistetaan vielä pitkään. Ainakin Emppu-äiti muistaa.
Ruissalo
Tavarat pakattiin Hiisi Hotel Turku Seaportista, ja sitten taas matkaan. Seuraava kohde oli varmasti monelle tuttu: Ruissalo.
Ensimmäisenä pysähdyttiin Turun yliopiston kasvitieteelliselle puutarhalle. Meidän harmiksi kasvihuoneet olivat juuri remontin vuoksi suljettuina, joten tällä kertaa kierreltiin vain ulkopuutarhaa. Ja täytyy sanoa, että näin loppusyksystä ulkopuutarha oli jo aika raukan näköinen tähän aikaan vuodesta. Niinpä jatkettiin matkaa syvemmälle Ruissaloon.
Ajettiin ihan Ruissalon perukoille ja jätettiin seikkailuauto Saaronniemen uimarannan läheisyyteen. Siitä lähdettiin kävellen kohti Kolkannokkaa, alueella kulkee polkuja aivan meren äärellä. Kolkannokka on muuten vielä reilu sata vuotta sitten ollut oma saarensa. Käveltiin rantoja pitkin, ihmeteltiin maisemia ja tietenkin pysähdyttiin heittelemään kiviä mereen. Syksyinen meri, rannat ja rauhallinen kävely tekivät kyllä hyvää kaiken kaupunkiseikkailun välissä.
Kotikoulutapaaminen Ruissalossa
Kun lenkki oli kierretty, palattiin takaisin Saaronniemen leikkipaikan luo. Ja sitten alkoikin päivän yksi odotetuin ohjelmanumero. Kotioppijoiden viikottainen tapaaminen. Paikalle tuli mukavasti muutama perhe Turun seudulta, ja voi että oli kiva tulla vierailemaan ja tapaamaan muita kotikouluperheitä.
Lapset löysivät nopeasti toisensa, lähtivät pelaamaan ja leikkimään, ja me aikuiset päästiin juttelemaan kotikoulusta, oppimisesta ja ihan tavallisesta arjesta. Laitettiin tulet, paistettiin makkaraa ja grillailtiin siinä samalla kun lapset touhusivat vieressä. Tällaiset kohtaamiset on kyllä aina ihan huippuja.
Vaikka perheet voivat tehdä kotikoulua keskenään hyvinkin eri tavalla, on aina kiinnostavaa kuulla muiden ajatuksia, kokemuksia ja käytännön ratkaisuja. Samalla lapset näkevät taas konkreettisesti, etteivät he ole ainoita, jotka oppivat vähän eri tavalla kuin perinteisessä koulussa.
Ruissalosta tuli siis tällä kertaa paljon enemmän kuin pelkkä luontoretki. Kasvitieteellinen puutarha jäi vähän remontin jalkoihin, mutta vastapainoksi saatiin meri, kävely, leikkipuisto, grillitulet ja monta hyvää keskustelua ja kohtaamista kotioppijoiden kanssa.
Ruissalosta lähdettiin takaisin kohti keskustaa. Ja sitten alkoi yksi Turku-seikkailun vähemmän hohdokkaista osuuksista: parkkipaikan etsiminen. Sitä etsittiin ainakin tunti. Siinä ehti jo pimeäkin tulla.
Mutta lopulta auto saatiin parkkiin ja päästiin päivän seuraavaan kohteeseen, paikkaan, jota pojat olivat toivoneet koko Turku-reissun ajan.
Hook - ravintola
Eli wingseille. Ja heti kun astuttiin ovesta sisään, mulle valkeni aika nopeasti, miksi pojat olivat tästä paikasta niin innoissaan. Tämähän on ihan täysiverinen urheiluravintola. #mainos
Seinillä ruutuja, urheilua joka suunnassa ja muutenkin juuri sellainen tunnelma, jossa meidän pojat viihtyvät. Ja kuulemma vielä huippuhyvät wingsit. Eli ei muuta kuin koko porukka pyöreän pöydän ympärille ja tilausta sisään.
Ruokia odotellessa kaivettiin esiin UNO. Tytöt saivat myös piirustustarvikkeet ja alkoivat piirrellä. Ja sitten pöytään alkoi tulla ruokaa. Wingsit. Lisukkeet. Burgerit. Ja kyllä maistui. Siinä kohtaa nälkäinen porukka hiljeni hetkeksi aika tehokkaasti. Ja lopuksi vielä jäätelöannokset.
Kun lopulta lähdettiin kävelemään takaisin autolle, oltiin jo hyvän matkaa pois ravintolasta, kun yhtäkkiä kuului: "Mun piirustus jäi sinne!" No tietenkin. Ei muuta kuin juosten takaisin Hookiin. Ja tässä kohtaa tilanne meni vielä vähän hauskemmaksi. Piirustusta ei enää näkynyt pöydällä. Niinpä tarjoilija joutui lopulta tonkimaan roskista, että löytyisikö se sieltä. Ja löytyihän se. Kelsin piirustus pelastettiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kiitos Hook wingseistä, peleistä, jäätelöstä ja roskiksesta pelastetusta taideteoksesta!
Huikee seikkailu Turussa. Waude. Kannattaa käydä. Me jatketaan matkaa Naantaliin. Kiitos kun olit seuranamme!
Takaisin PAIKKAKUNNAT-sivustolle.