Naantali
153/309
Somekivi: Muumimaailma
Naantali. Meidän 163. paikkakunta ja samalla tämän Varsinais-Suomen seikkailukierroksen viimeinen kunta.
Jo ennen saapumista tiedettiin, että Naantalia kehutaan ennen kaikkea kesäkaupunkina. Ja aika nopeasti kävi selväksi: Naantali todellakin on reilun 20 000 asukkaan kesäkaupunki.
Mutta me saavuttiin loppusyksystä. Ja vettä tuli taivaan täydeltä. "Paistaa kuin Naantalin aurinko", sanotaan. No, meidän saapuessa ei paistanut. Vettä tuli siihen malliin, että hetken mietittiin: tehtiinkö me joku emämunaus, kun tultiin tänne juuri nyt?
Mutta minkäs teet. Me ollaan luvattu seikkailla Suomessa myös silloin, kun ei ole heinäkuu ja 25 astetta lämmintä. Ajeltiin Vanhan Naantalin katuja, katseltiin puutaloja ja kurvattiin lopulta sataman rantaan. Ja juuri silloin: aurinko tuli esiin. Oikeasti. Se kuuluisa Naantalin aurinko ja vesisade loppui.
Satamasta käveltiin rantaa pitkin Naantalin kirkon ohi kohti Muumimaailmaa. Portin lähettyville jätettiin meidän Naantalin #somekivi, ja sitten sillan yli Kailon saarelle.
Sesonki oli tietenkin ohi. Muumimaailma oli talviunilla. Ja lasten ensimmäinen kysymys oli: "Missä ne muumit on?" "No ne on talvilomalla." "Mutta missä ne ON?" Selitä siinä sitten, että muumit työskentelevät vain kesäisin.
Saatiin kyllä kävellä alueella kaikessa rauhassa. Ei jonoja. Ei ruuhkaa. Ei muumeja. Viimeisestä kohdasta lapset muistuttivat useamman kerran.
Muumimaailmasta jatkettiin vielä kiertelemään Naantalia ja suunniteltiin menevämme kallioille katsomaan maisemia ja Kultarannan suuntaan. Sitten alkoi taas sataa. Kukaan ei halunnut lähteä kiipeämään.
Lopulta päädyttiin takaisin keskustaan kävelemään, ja siinä yksi lapsista totesi: "Äiti, ei täällä oo mitään."
Ja tiedättekö mitä? Siinä hetkessä mä vähän yhdyin siihen. Me ollaan seikkailtu valtavasti myös kesän ulkopuolella, ja moni paikka on yllättänyt ihan täysin syksyllä, talvella ja keväällä. Mutta Naantalissa tuli ensimmäistä kertaa todella vahva olo: tänne meidän pitää tulla uudestaan kesällä. Ei siksi, etteikö täällä olisi ollut kaunista. Oli. Mutta tuntui, että kaupungista puuttui juuri nyt se jokin.
Elämä. Terassit. Veneet. Ihmisvilinä. Muumit. Ja ehkä se Naantalin aurinkokin vähän pidemmäksi aikaa kuin vartiksi. Ehkä vika ei siis ollut Naantalissa. Me vain tultiin marraskuun fiiliksellä kaupunkiin, joka selvästi odotti kesää.
Naantali oli meidän 163. seikkailtu paikkakunta ja tämän Varsinais-Suomen kierroksen viimeinen. 11 paikkakuntaa parissa viikossa.
Pöytyä. Aura. Mynämäki. Nousiainen. Rusko. Raisio. Lieto. Paimio. Sauvo. Turku. Ja lopuksi Naantali. Noin 2 000 kilometriä seikkailuauton mittariin. Valtava määrä kohtaamisia, tarinoita, kirkkoja, kyliä, luontoa, ruokaa ja ihmisiä. Mutta nyt tuntui hyvältä sanoa: nyt kotiin. Vähän lepoa ja aikaa sulatella kaikkea koettua.
Ja Naantalille yksi lupaus: me tullaan vielä uudestaan. Mutta ensi kerralla… kesällä.
Takaisin PAIKKAKUNNAT-sivustolle.