Humppila

53/309

Somekivi: Humppilan ostoskeskus

Humppila! Reilun 2000 asukkaan kunta. Se sijaitseen kahden valtatien risteyksessä ja siinäpä on sellainen ostoskeskus alue, Humppilan Lasi. Sieltä löytyy erilaisia ja uniikkeja kauppoja, mutta myös ravintolaa ja iso kenkäkauppa! Mekin käytiin kiertelemässä siellä, mutta ei löydetty tällä kertaa mukaan sen erityisempää. 

Totta kai me ajeltiin myös kylänraittia läpi ja pysähdyttiin hetkeksi Humppilan kirkon pihaan. Ovet kirkkoon oli lukossa tällä hetkellä. Kirkossa olisi ollut esillä Ateljé Heljästä tunnetun taiteilijan Heljä Liukko-Sundströmin taideteoksia. Niitä kannattaa käydä kurkkaamassa kuulemmati, jos Humppilaan tie vie. 

Meidän kyläkierros päättyi rautatieasemalle. Humppila on siitä erityinen paikka, että sieltä lähtee museojuna Jokioisiin. Se on tietenkin toiminnassa vain kesäisin, joten ei päästy tammikuun lumisina päivinä junan kyytiin. Se on siis Suomen vanhin käytössä oleva kapearaiteinen rautatie. Siinä matkustetaan puisilla penkeillä höyryveturin höyryissä, joten sekin olisi aikamoinen kokemus koko perheelle. 

Mutta sattui siis sellainen mäihä Humppilassa, että päästiin seuraamaan Tatu & Patu uninäytelmää koululle. Sali oli täynnä perheitä ja tunnelma oli katossa. Uninäytelmä oli just sitä mitä se kuuluikin olla - hupaisalla tavalla kerrottu kaikki unesta, nukahtamisesta ja nukkumisesta niin lapsille kuin aikuisillekin. Se oli kyllä hauska kokemus!

Humppila kyllä sykkii kesäaikaan varmasti enemmän (kuten kaikki Suomen paikkakunnat), koska tuo höyryjuna juttu on ainakin varsin mielenkiintoinen juttu kokea. Lähetään kaikki uudestaan Humppilaan kesäkuisena päivänä nauttimaan seikkailuista!

Nopea visiitti, mutta visiitti kuitenkin. Me jatketaan tästä matkaa Loimaalle! ADIOS!

Takaisin PAIKKAKUNNAT-sivustolle.