Haapajärvi

39/309

Somekivi: Mika Myllylän patsas

Haapajärvi seikkailuun lähettiin ajelemaan myöhään illalla ja päätettiin ajella niin pitkään kuin jatketaan. Pysähdyttiin Pyhäjärven ABC:lle yöksi, josta on sitten aamulla lyhyt matka ajella seikkailemaan Haapajärvelle. Oli kyl niin kaunis aurinkoinen syystalven aamu. Haapajärvelle meillä ei ollut juurikaan odotuksia seikkailun suhteen, ajateltiin että otetaan se mitä tulee. Oltiin saatu hyviä vinkkejä paikallisilta sekä erityinen kutsu yhdelle maatilalle. Myös Visit Haapajärven sivustolle erityismaininta - sitä oli todella helppo selailla! Haapajärvi sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla ja siellä on n.6500 asukasta. 

Ensimmäinen pysäkkimme oli heti matkan varrella oleva Lemmensilta.

LEMMENSILTA

  • Lemmensilta on kaunis kaarisilta…keskellä ei mitään. Nykyinen silta on rakennettu v.2022 edellisen romahdettua pari vuotta aikaisemmin. Lemmensillan sanotaan olevan Haapajärven tunnus ja se on kevyelle liikenteelle tarkoitettu silta, eli autolla siitä ei pääse yli :). 

  • Silta sijaitsee kirjaimellisesti keskellä-ei-mitään, ja ihmettelimmekin paikan päällä, että miksiköhän tänne on rakennettu uudestaan silta, koska sen sijainti on meidän näkökannasta merkityksetön. Mutta historiaa taaksepäin kun katsoo, niin sillä on ollut tärkeä paikka, kun koululaiset ovat tarvinneet sitä. Ja ehkäpä se on ollut myös kylien lempien leiskuntaan…jotta nuoret pääsevät nopeammin tapaamaan toisiansa :) siitäköhän se nimi, LEMMENSILTA tulee…. onkohan se vielä tänäkin päivänä suosittu deittipaikka haapajärvisille :)?

  • Mutta joo, otettiin pussauskuva ja jatkettiin matkaa kohti Haapajärven keskustaa.

Haapajärven keskustaa ajeltiin hetki edestakaisin ja kylä tulikin tutuksi nopeasti. Löydettiin paikkakunnan kohokohdat nopeasti. Käytiin pyörähtämässä K.J.Ståhlbergin lapsuudenkotimuseon edustalla, mutta sisälle ei menty koska olisi pitänyt varata etukäteen aika, Haapajärven kirkkokin löytyi sekä kirjasto, jonka pihaan parkattiin auto. Juuri tässä ”rykelmässä” oli myös Mika Myllylän patsas. Mika Myllylä oli Haapajärveltä kotoisin oleva huippuhiihtäjä. Sinne jätettiin myös meidän #somekivi, joten käykääpä bongaamassa. Päästiin kaikki yhteiskuvaan, kun paikallinen Haapajärvinen tuli ottamaan meistä kuvan ja siinä vaihdettiin kuulumisia paikkakunnasta. Oli mukava kohtaaminen. Käytiin hakemassa Häggmanin kahvila-konditoriasta kahvit matkalle, tuoretta pullaa ja keksejä. 

TEEKOKOELMA

  • Tiesitkö muuten, että Haapajärvi on julistettu virallisesti teekaupungiksi? Kyllä! Kaupungintalolla on teekuppinäyttely, jossa on yli 800 teekuppia! Teeastiasto perustettiin edistämään matkailua Haapajärvellä. Ensimmäiset lahjoitukset tehtiin v.2001 muutaman yrityksien toimesta ja sen jälkeen kokoelma on karttunut yksityisten lahjoittajien ansiota. 

  • Pojista oli ”vähän tylsää” lähteä katsomaan teekokoelmaa, mutta kun päätettiin etsiä 309-kuppi, niin siitä tulikin hauska seikkailu kaupungintalolla. Me ei meinattu löytää sitä! Onneksi pöydällä oli myös listaus kupeista, josta saatiin selville, että olihan siellä kuppi nro 309, mutta missä? No sehän löytyikin sitten yläkerrasta valtuustosalista, jonne mentiin katsomaan Mika Myllylän palkintokokoelmaa.

  • Mutta nyt meidän pitää teettää oma kuppi Haapajärvelle! #309kuntaa Savolaiset seikkailee kuppi! 

MIKA MYLLYLÄN PALKINTOKOKOELMA

  • No teekuppinäyttelyn lomassa eksyttiin vähän niin ku vahingossa myös Mika Myllylän palkintokokoelman äärelle. Se oli meidän seikkailulistalla, mutta ei tiedetty missä sijaitsee, ennen kuin avattiin Kaupungintalon valtuustosalin ovet ja laitettiin valot päälle… tadaa, siellä oli vitriini nro20 ja 309-kuppi, kuin myös Mika Myllylän palkintokokoelma. 

  • Itse seurasin nuorena tosi paljon Myllylän hiihtoa ja kerroin lapsille Naganon olympialaisten muiston, kun yöllä isän kanssa seurattiin olympiakultaan hiihtämistä. Siellä se mitali koreili! Olipahan siellä palkintoja iso määrä! 

  • Tehtiin myös muutamia nasevia päätöksiä valtuustosalissa ja siitä matka taas jatkui!

Kirppis & Cafe Magia käytiin myös korkkaamassa ja sieltähän löytyi jäkispaitaa ja Kelsielle talvipipo! Kirpparit ovat meidän poikien suuressa suosiossa, koska sieltä aika usein löytyy aarteita! Oli aika syödä ja päätettiin parkkeerata Tokmannin pihaan. Käytiin lasten kanssa shoppailee sillä aikaa, kun Braikku väkersi jengille ruokaa.  Löytyhän sieltä Tokmannilta myös kahvikupponen itselle, koska en ollut muistanut kotoo ottaa mukaan. Nyt tässä mietin, että minkälainen #savolaisetseikkailee - kuppi kehiteltäis….

MAATILAVIERAILU

  • Me saatiin kutsu Vähätiiton maatilalle. Maatilan isäntä, Hannu, oli Kanadassa 13 vuotta sitten jollakin maatilalla harjoittelussa ja nyt hän kutsui vuorostaan meidät kanadalaiset vastavierailulle maatilalleen Haapajärvelle! Eikö olekin mielenkiintoista tämä elämä :)?

  • Ja voi että… saatiin kyllä maailman paras opastus maatilatöihin ja lehmien kanssa touhuamiseen. Täm on niin parasta oppia kotikoulussa ja tässä koko seikkailussa, päästään oppimaan alan ammattilaisilta. Hannun ja koko heidän perheen intohimo maatilan pyörittämiseen oli käsin kosketeltavissa - jopa itsekin innostuttiin…mutta ei ehkä ihan vielä maatilaa perusteta, on vielä muutama kunta seikkailematta ;)! Mutta on se kovaa työtä, hatun nosto jokaiselle maajussille ja heidän perheilleen! Lopussa juotiin vielä pullakahveet pitkän pirtin pöydällä. Oli kyllä antoisa vierailu. Kiitos koko perheelle, oli mukava tutustua.

Sittenpä mentiin takaisin keskustaan vähän keilaamaan Split45-paikkaan ja sinne tuli myös Topikki-lehden toimittaja, jonka kanssa juteltiin meidän seikkailusta. Pääset lukemaan jutun täältä. Se olikin kivaa toimintaa vielä Haapajärvelle illan päälle. Käytiin ostamassa K-kaupasta vielä illaksi herkkuja, koska suuntasimme yöpaikkaamme seuraavaksi.

KETOLAN MAATILAMATKAILU

  • Haapajärven seikkailuaamuna saatiin yöpaikka Ketolan maatilamatkailusta. Sieltä oli varattu Veikkolan mökki meille Haapajärveltä, joten oli mahtava ajella sinne aktiivisen päivän jälkeen. Oli jo niin pimeetä kun saavuttiin mökille, ettei ollut mitään tietoa missä ollaan :). Lämmitettiin sauna, syötiin herkkuja ja vaan oltiin. Jokaiselle löytyi oma paikka nukkua. Ai että miten kivaa. On se tuo meidän seikkailuauto sen verran pieni, että tuntuu juhlalta yöpyä seikkailessa eri paikoissa. 

  • Aamun valjetessa nähtiin miten kauniilla paikalla mökki on, Hautaperän tekojärven rannalla. Siivottiin ja sanottiin hyvästit hyvästä palvelusta ja makoisista öistä. * majoitus saatu

Sittenpä sanottiin hyvästit Haapajärvelle ja jatkettiin seikkailua kohti Nivalaa. Kiitos siis kaikesta - meilla oli mahtava päivä Haapajärvellä!

Takaisin PAIKKAKUNNAT-sivustolle.