Törmälän kurssi- ja leirikeskus
Majoituspaikka, joka on auki ympäri vuoden Rautalammilla. Eli kun sinne tai Etelä-Konneveden kansallispuistoon matkaat, niin tämä on varteenotettava yöpaikka!
Törmälässä voi majoittua yhdeksi yöksi (kuten me) tai pidemmäksi aikaa. Siellä myös järjestetään erilaisia kursseja ja leirejä. Me kokattiin omat illalliset ja aamiaiset huoneistomme keittiössä, mutta Törmälän omistajat valmistaa siellä maittavia aterioita lähiruokaa hyödyntäen.
Kuten Rautalammilla, niin myös Törmälällä on pitkä historia. Se juontaa juurensa aina 1700-luvulle, jolloin Törmälää nimitettiin Kosken pappilaksi. Törmälä -nimi otettiin käyttöön vuonna 1939, kun seurakunta myi paikan Sisälähetysseuralle. Törmälässä aloitettiin tällöin kehitysvammaisten koulukotitoiminta ja asukkaat tulivat Vaalialasta. Tämä oli merkittävää, sillä tuolloin opetusta kehitysvammaisille ei vielä järjestetty muualla. Pitkä historia tekee Törmälän miljööstä ainutlaatuisen. Vaikka tiloja on kunnostettu ja rakennukset ovat pääosin uusia, pihapiirissä on edelleen havaittavissa historian havinaa Suutarinmökin ja aittarakennuksen kautta.
Me saatiin huoneisto keltaisesta rakennuksesta, johon mahduttiin koko jengi yöpymään, paitsi yks pojista nukkui Rosie-koiran kanssa asuntoautossa, koska majoitushuoneistoon ei voinut viedä eläimiä. Lämmitettiin sauna ja saunottiin, tutustuttiin naapurihuoneistossa majoittuviin, katseltiin revontulia, tehtiin hyvää ruokaa ja nukuttiin sikeästi. Eikös se jo kerro, että majoitus oli onnistunut?
Lämmin kiitos Törmälän väki. Tullaan uudestaan, kun Rautalammille tullaan!
*majoitus saatu