Utsjoki

101/309

Somekivi: Pohjoisin piste

Kemijärvelle sanottiin hyvästit ja edessä odotti 450 kilometrin matka aina Suomen pohjoisimpaan kuntaan, Utsjoelle. Päätimme hypätä muutaman kunnan yli, jotta reissussa jäisi enemmän tilaa hengittää ja seikkailla omaan tahtiin. Niinpä starttasimme tien päälle sateen ja sumun keskellä.

Ensimmäinen pysähdys tehtiin Saariselällä, Kaunispään huipulla. Vaikka se kuuluukin Inariin, halusimme jo nyt piipahtaa siellä – tällä kertaa tosin vain pikaisesti, sillä mielessä oli ystävien tapaaminen. Kävimme Inarin S-marketista hakemassa ruokaostokset ja huristelimme ystävien luo kokkaamaan. Se hetki oli ihana hengähdys: hyvä ruoka, lämmin seura ja pieni pysähdys seikkailun keskellä. Kun ilta alkoi hämärtyä, jatkoimme matkaa. Ivalo–Inari -väli osoittautui yhdeksi koko pohjoisen seikkailun kauneimmista teistä. Tummuva ilta korosti maisemia entisestään, ja tie tuntui lähes taianomaiselta.

Kaamasen Kievari oli vielä auki, joten pysähdyimme hakemaan matkakahvit. Siellä koettiin yllättävä jälleennäkeminen: kassalla oli eräs seuraajamme, jonka olimme tavanneet Multian seikkailun ihan alkumetreillä. Kuinka pieneksi maailma voikaan joskus osoittautua! Sovittiin, että palaamme vielä valoisalla tänne poronkäristyksen äärelle. Nyt kuitenkin matka jatkuu – seuraavana suuntana Karigasniemi.

Seikkailusuunnitelmamme oli tehdä niin sanottu Utsjoki-kolmio: Karigasniemi – Utsjoki – Nuorgam – takaisin Utsjoelle ja lopulta Inariin.

KARIGASNIEMI

Karigasniemellä yövyimme erään ihanan seuraajamme mökin pihassa. On aivan uskomatonta, miten huikeita ihmisiä meillä on ympärillä – olette tarjonneet meille matkan varrella niin majoituksia kuin upeita vinkkejäkin. Niitä arvostamme suuresti. Kun saavuimme pihaan, mökkitielle oli sytytetty kynttilöitä toivottamaan meidät tervetulleiksi. Tunnelma oli lämmin ja kotoisa, vaikka paikka oli meille aivan uusi ja tuntematon. Asetuimme saman tien taloksi ja jäimme odottamaan innolla huomista sekä tulevaa pohjoisen seikkailua.

Karigasniemi on pieni paikkakunta, vain noin 300 asukasta. Silti kylältä löytyy kaikki tarpeellinen: kauppa, huoltoasema, koulu ja kappeli – ainakin ne osuivat meidän silmiimme. Poikkesimme K-kauppaan ostamaan kahvia ja maitoa, ja yllätykseksemme löysimme sieltä myös lihatiskiin. Myöhemmin kuulimme seuraajiltamme, että juuri sieltä saa kuulemma maailman parhaat lihat!

Karigasniemestä olisi päässyt helposti myös Norjan puolelle, mutta tällä kertaa päätimme pysytellä Suomessa. Niinpä suuntasimme rajatielle, Tenojoen vartta pitkin, kohti Utsjokea.

UTSJOKI

Tie Karigasniemeltä Utsjoelle tunnetaan nimellä Suomen kaunein tie. Ja kyllähän se sitä voisi olla – jos vain pusikot vähän siistittäisiin maisemien edestä! Taustalla kohoavat upeat tunturit ja Tenojoen kaarteet, mutta autosta käsin niitä ei aina pääse täysin ihailemaan. Yhdellä pysäkillä sentään pysähdyimme, ja silloin maisema todella avautui koko komeudessaan. Muuten matkaa taitettiin verkkaisesti, noin puolessatoista tunnissa. Silti täytyy todeta: meidän lempparitie on edelleen Ivalo–Inari, jopa pimeässä!

Utsjoelle saavuttiin, ja tienhaarassa odotti sekatavarakauppa. Pysähdyimme kurkkaamaan, mutta ilmapiiri oli vähän... tarkkaileva. En usko, että kovin varkailta näytettiin,  mutta olo oli kuin olisimme suurennuslasin alla. Ehkä täällä nyt vaan toimitaan näin.

Kaupan naapurissa sijaitsee paljon suositeltu Annukan Grilli. Ja totta – muuta vaihtoehtoa ei juuri ollutkaan, mutta hamppariateriat maistuivat koko porukalle. Täysillä vatsoilla jatkoimme parin kilometrin päähän Kylätalo Giisaan, joka toimii paikallisten kokoontumispaikkana. Kahville ei jaksettu jäädä, mutta kirppari tuli tutkittua. Lapset nappasivat mukaansa kassillisen Aku Ankkoja sekä yhden saamenkielisen kirjan – täydellinen löytö matkaluettavaksi.

Matka jatkui vielä Nisulammen kautta. Tämä pieni lampi oli aivan hurmaava pysähdyspaikka: uitiin, keittelimme kahvit ja nautimme hetkestä. Siitä oli hyvä jatkaa seikkailua kohti Nuorgamia.

NUORGAM

Utsjoelta Nuorgamiin on vain reilu puolen tunnin matka – helppo pätkä taittaa pysähtymättä. Tällä matkalla valmistuivatkin Codyn lapaset, ne samaan aikaan Suomussalmen seikkailulla alkaneet! Oli aika hieno hetki huomata, että neuleprojekti oli vihdoin saanut valmiin parin.

Nuorgamissa ensimmäinen pysähdyksemme oli Art Miriam's -ateljee, Mirjami Kinnusen kotiateljee. Halusimme nähdä, kuka tämän pohjoisen taiteen takana on ja mistä hän ammentaa inspiraationsa. Vierailu oli lämmin ja inspiroiva hetki – muistoksi lähti pyöreä lautanen, joka saa meillä kotona kertoa tarinaa tästä matkasta. Tytöt saivat mukaansa tarroja, joita suojeltiin ylpeydellä loppureissun ajan.

Seuraavaksi koitti hetki, jota olimme odottaneet koko seikkailun alusta asti: Suomen pohjoisimman pisteen saavuttaminen! Ja tadaa – siellä me olimme! Rajapiste on aivan Suomen ja Norjan rajalla, joten leikimme siinä jalat eri maissa: toinen Suomessa, toinen Norjassa. Joukossa alkoi kuulua ehdotuksia: "Lähdetäänkö Norjaan, kun se on noin lähellä?" Hetken pohdinnan jälkeen vaihtoehtoja oli kaksi – Pulmankijärven kaunis maisemareitti tai rajan yli, Norjan rullakivirannalle. Ja niinhän me hypättiin autoon ja lähdettiin ex tempore Norjaan! Rullakivirannasta ja meidän 24 tunnin Norja-seikkailusta kerrotaan lisää omassa blogitekstissään.

Rajan ylitys takaisin Suomeen tapahtui Utsjoen raja-asemalta – ja täytyy sanoa, että kyllä kannatti piipahtaa 24 tunniksi Norjaan. Siitä seikkailusta kerromme tarkemmin erillisessä blogitekstissä.

Ennen kuin suuntasimme eteenpäin, halusimme vielä pysähtyä parissa paikassa Utsjoella: kirkkotuvilla ja kivikirkossa. Sijaintikin oli täydellinen, sillä rakennukset löytyvät Utsjoelta Ivaloon päin vievän tien varrelta. Ne seisovat upealla paikalla, ja olivat ehdottomasti näkemisen arvoisia.

Tämä oli meidän perheen ensimmäinen reissu Suomen pohjoisimpaan kolkkaan. Kokemus oli upea – mutta jätti myös hieman ristiriitaisia fiiliksiä. Tuntui, että Utsjoella halutaan matkailijoita, mutta silti tunnelma ei ollut täysin tervetullut. Vertailu Norjan 24 tunnin seikkailuun oli väistämätön, ja siellä olo oli heti avoimempi ja lämpimämpi.

Paljon jäi kuitenkin vielä kokematta. Poroerotus ja Kevon luonnonpuisto ovat listalla seuraavaa kertaa varten – Kevon upea kanjoni, jota todella haluamme joskus nähdä, mutta 60 kilometrin vaelluslenkki on vielä turhan pitkä meidän pienimmille. 

Nyt ymmärrän paremmin, miksi jotkut suuntaavat suoraan Norjan puolelle, mutta toisaalta uskon, että Utsjoessa on valtavasti potentiaalia. Ehkä pieniä muutoksia tarvitaan, mutta samalla toivon sydämestäni, että Lapin luonnon koskemattomuus ja ainutlaatuinen lumous säilyvät – ne ovat asioita, joita ihmiset ympäri maailmaa arvostavat ja haluavat kokea. Ne ovat loppupelissä todella pieniä asioita, joita ihmiset tahtovat, mutta niillä on suuren suuri merkitys. Tätä mä tahtoisin kehittää, ja ideoita on jo.... Kiitos Utsjoki, että saimme saavuttaa Suomen pohjoisimman huipun. Tämä matka jää mieleen.

Ja nyt – seikkailu jatkuu kohti Inaria!

Takaisin PAIKKAKUNNAT-sivustolle.