Taivalkoski
98/309
Somekivi: Kalle Päätalon kirja
Taivalkoski kutsui Savolaiset seikkailemaan ja Suomussalmen tavoin, paikkakunta todella yllätti positiivisesti meidät. Taivalkoski kyltti meinas mennä kokonaan ohitse, kun innostuin neulomaan lapasia :), mutta pikkuosa jäi talteen. Päätettiin ensimmäiseksi suunnata Kalle Päätalon lapsuudenkotiin, joten haluttiin löytää kiva puskaparkki siitä lähistöltä ja niin me löydettiin, Tyräjärven rannalta. Lapset laittoi heti saunan pystyyn, tehtiin ruokaa, uitiin, kerättiin mustikoita ja ihailtiin poroa, joka saapui ihan seikkailuautomme vierelle. Olis kuin olisi ollut lomalla :) totaalisesti.
Taivalkoski sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, ja siellä asustelee noin 3 500 ihmistä. Kun kyselimme vinkkejä Taivalkosken nähtävyyksistä, monen ensimmäinen maininta oli Kalle Päätalo – hänestä koko Taivalkoski tunnetaan. Kysyin lapsilta, tietävätkö he kuka Kalle Päätalo on. Siitä syntyi oikein hyvä opetustuokio. Vaikka he eivät ole koskaan lukeneet yhtään hänen kirjaansa tai kuulleet hänestä aiemmin, he oppivat nyt, että Päätalo on yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista kirjailijoista. Taivalkoskella pääsimme tutustumaan hänen elämäänsä konkreettisesti. Kävimme hänen synnyinkodissaan, ja lisäksi näimme, miten kirjailija on huomioitu myös keskustassa eri tavoin.
Aamulla laitettiin leiri kasaan. Meillä on sääntönä aina, että jätetään paikka parempaan kuntoon kuin lähtiessä. Yleensä se tarkoittaa sitä, että siivotaan omat, mutta myös toisten jäljet, laitetaan tavarat oikeille paikoilleen, täydennetään polttopuita (joskus jopa pilkotaan lisää). Seikkaillessamme käytämme vain luonnonmukaisia aineita tiskaukseen ja siivoukseen. Näin luontoon menevä likavesi ei aiheuta harmia luonnolle. Käytämme siivoukseen Thieves yleispesuainetta ja tiskaukseen Thievesin astianpesuainetta. Jos etsit kotiin tai omiin reissuihin parasta, luonnonmukaista ja luontoystävällistä ainetta, niin tilaa tästä. Hinnaksi tulee 53,94€ ja saat aineet suoraan kotiovellesi - mä lähetän sinulle sitten suoraan helppokäyttöiset ja monipuoliset ohjeet niiden käyttöönottoon. Kokemusta löytyy, jo 13v ajan. Jos taas tahdot tehdä isomman muutoksen kohti luonnonmukaisuutta, niin tämä setti sisältää myös pyykinpesuaineen, käsisaippuan ja pesupulverin + 3 eteeristä öljyä siivoukseen. Hintaa tälle isommalle setille tulee 183,22€ - tiedän, että se on yksi parhaista, mitä maan päältä löytyy! No mutta, luonnosta kannattaa pitää hyvää huolta, aina!
Kalle Päätalon synnyinkoti & muistomerkki
Noh niin, mutta sitten matkaan! Kalle Päätalon synnyinkodille, joka toimii tällä hetkellä museona. Sinne oli n.10min ajomatka yöpaikaltamme, joten saavuimme sinne aika pian. Paikka sijaitsee Kallioniemellä, Jokijärven varrella. Me ei päästy sisälle, mutta kierreltiin ulkona ja ihastuttiin upeisiin maisemiin. Paikalle sattui samaan aikaan vielä ystäväpariskuntamme, niin keiteltiin kahvit ja rupateltiin elämästä laiturilla hetki - ihan mahtava odottamaton kohtaaminen! Mut kyllä jokainen joka on lukenut Kalle Päätalon kirjat, niin kannattaa mennä seikkailemaan kyseisille alueille. Varmasti saa vielä enemmän irti kirjojen sisällöstä ja paikoista.
Kalle-teema jatkui, kun ajeltiin Taivalkosken keskustaan. Siellä torin kulmalla oli iso kirja, jonne päätettiin jättää meidän #somekivi, käytiin seikkailemassa myös puistossa, jonne oli tehty hahmoja Kallen kirjoista. Nyt jokainen meidän perheestä tietää, kuka on Kalle Päätalo ja mistä hän on lähtöisin ja kun joku päivä lukevat jonkun Kallen kirjoista, niin varmasti palautuu mieleen tämä meidän Taivalkosken seikkailu.
JALAVAN KAUPPA
Taivalkoskella, aivan keskustan tuntumassa, sijaitsee Jalavan kauppa, joka on ollut toiminnassa jo vuodesta 1883. Se on Suomen vanhin yhä avoinna oleva kyläkauppa ja säilynyt koko ajan perheyrityksenä – tunnelma on juuri niin ainutlaatuinen kuin voi kuvitella.
Sisällä on kuin astuisi aikakapseliin: puulattiat narisevat, seinillä on vanhoja tarinoita ja hyllyiltä löytyy kaikkea laidasta laitaan – ihan perus elintarvikkeista pieniin erikoisuuksiin ja paikallisiin tuotteisiin. Kauppa toimii yhtä aikaa museona ja elävänä kyläkauppana, joten samalla kun teet ostoksia, pääset kurkistamaan menneiden aikojen maalaiselämään. Ostettiin munkkikahvit ja vähän herkkua; uskovaisten pastilleja, väkeviä pohjalaisia ja nekkuja.
Jalavan kaupalla kannattaa ehdottomasti pysähtyä, jos kulkee Taivalkosken suunnalla. Se ei ole vain kauppa, vaan elämys – pala historiaa, jota voi vielä tänäkin päivänä kokea.
SOIPEROINEN - JÄRVI
Sitten oli aika lähteä retkelle. Valikoitiin retkikohteeksi meille suositeltu Soiperoisen-järvi. Sinne ajo oli mielenkiintoista, koska opasteita ei juurikaan ollut missään ja yhtäkkiä oltiin parkkipaikalla, jossa oli muitakin autoja parkissa. Eväät laukkuun ja menoksi! Päätettiin kävellä läheiselle laavulle, jossa tehtiin sitten hyvät eväät. Kyllä kannatti. Sää oli mitä mainioin, eväät aivan huikeat ja maisemat.... ai ettien että. Vesikin oli niin kirkasta, että näkyi kalat uiskentelemassa. Täydellinen eväsretki.
Sitten palattiin Taivalkosken keskustaan, jossa alkoi Palava Koski - tapahtuma. Oli pomppulinnaa, hyvää ruokaa, ohjelmaa, koskilaskua ja lopuksi vielä huikea ilotulitus! Täydellinen päätös meidän Taivalkoski seikkailulle!
Sit vielä vesivaraston täyttämiset erään seuraajan luona ja sit nokka kohti seuraavaa seikkailupaikkakuntaa, Posiota. Tää oli huikee!
Takaisin PAIKKAKUNNAT-sivustolle