Suomussalmi

97/309

Somekivi: Hiljainen kansa

Hyrynsalmelta tultiin Suomussalmelle! Ukko-Halla ei siellä houkuttanut jäämään yöksi, niin matka jatkui uuteen paikkakuntaan. Saatiin loistavasti vinkkejä lyhyellä varoitusajalla. 30min autossa ja Suomussalmen kyltti ohitettiin.

Soiva Metsä – Suomussalmen sielunmaisema

Heti kun saavuimme Suomussalmelle, tienvarressa komeili kyltti: "Soiva Metsä". Päätös oli helppo – lähdetään heti katsomaan, mistä on kyse. Aurinko paistoi, ilma oli lämmin ja retkeilysää täydellinen. Juostiin mäenharjulta toiselle, kokeiltiin soittimia ja ihasteltiin luonnon kauneutta. Braikku totesi osuvasti: "Tämä on minun sielunmaisemaa."

Hauskaa, miten tällaisella toimintapolulla ei edes huomaa, että kilometrejä kertyy. Lopussa odotti vielä yllätys, joka kruunasi kokemuksen – katso vaikka videolta, ihan lopusta. Se oli ehdottomasti Soivan Metsän kohokohta!

Mutta mikä Soiva Metsä oikeastaan on?

Kyseessä on yksi Suomussalmen omaperäisimmistä nähtävyyksistä – ja aivan nimensä mukaisesti se on metsä, joka soi. Noin 2km pitkä polku kulkee Kaunisniemen harjulla, Ämmänsaaren ja Hossan välimaastossa. Reitti on helppo kulkea, mutta sen varrelle on sijoitettu suuria, uniikkeja soittimia ja taideteoksia, joiden äärellä vierailu vie helposti aikaa.

Soittimet ovat sekä perinteisiä että erikoisia: osa muistuttaa esimerkiksi kanteletta tai rumpuja, osa taas on taiteellisia installaatioita, joissa yhdistyvät ääni ja luonto. Parasta on, että soittimia saa kokeilla itse.

Soivan Metsän idea on yhdistää luonto, musiikki ja liike. Se on paikka, jossa lapset voivat innostua kokeilemaan soittimia, aikuiset pysähtyä taiteen äärelle ja kaikki yhdessä nauttia ympäröivästä maisemasta. Metsä tarjoaa hetken, jolloin voi olla yhtä aikaa leikillinen, luova ja rauhoittunut. Soiva Metsä on avoinna ympäri vuoden, ja sinne on vapaa pääsy.

Sitten huristeltiin Ämmänsaarelle, eli Suomussalmen kylälle. Suomussalmella asustelee n.7000 ihmistä, joista puolet asuu juuri tässä kylällä. Kylänraittihan ei kovinkaan suuri ole, joten se tuli nähtyä nopeesti. Tiesitkö muuten, että ihan Suomussalmen keskustassa on kylpylä? Sitä meille suositeltiin, mutta tällä kertaa ohitettiin paikka. Suomussalmi on myös pinta-alaltaan Suomen suurimpia kuntia, eli lääniä riittää ajella. Kun kylänraitti oli nähty, huristeltiin Jätkänpuistoon miettimään, minnekkäs mentäis yöksi?

Hetken pohdittuamme ja vaihtoehtoja mietittyä löydettiin varteen otettava vaihtoehto ja lähdettiin ajamaan. Kannatti! Huristeltiin Lapinkylän laavulle ja siellä olikin kyläilta meneillään. Paikka hipoi liki täydellisyyttä - parkattiin ihan järven rannalle, vietettiin iltaa paikallisten kanssa nuotion äärellä ja oli aivan mahtavaa jutella ja oppia tuntemaan aluetta ja Suomussalmea paremmin. Illan hämärtyessä pystytettiin ensimmäistä kertaa upo uusi telttasauna ja otettiin ensilöylyt! Kannatti - ai että miten siistii! Illan päälle saatiin vielä vieraita, kun seuraajamme Huugo tuli morjestamaan meitä. Syötiin myöhäinen illallinen ja mentiin saunan puhtaina nukkumaan. Tästä on hyvä jatkaa Suomussalmen seikkailuja, koska tiedossa on mahtava päivä huomenna!

Aamulla katsottiin pari dokumenttia seuraavasta kohteestamme. Kohteemme oli Raatteen tie. Matkalla sinne pysähdyimme Liekkipatsaan luona. Liekkipatsas on Alvar Aallon suunnittelema ja se on kunnianosoitus talvisodan taistelijoille. Liekkipatsaan tarkoituksena ei ole esittää konkreettista kertomusta tai tiettyä kohtausta. Sen muotokieli on enemmän tunnetta ja tunnelmaa, dramaattisia ja traagisia piirteitä sodasta. 

Raatteen tie

Raatteen tie on yksi talvisodan kuuluisimmista taistelupaikoista ja suomalaisen sisun vahva symboli. Tammikuussa 1940 suomalaiset joukot pysäyttivät täällä ylivoimaisen Neuvostoliiton armeijan ja saavuttivat ratkaisevan voiton. Taistelujen muistoksi Raatteen Portille on rakennettu Talvisodan monumentti, jossa noin 17 000 kiveä symboloi kaikkia sodassa kaatuneita – sekä suomalaisia että puna-armeijan sotilaita. Keskellä kenttää kohoaa "Avara syli", jonka puukaaret kannattelevat 105 vaskikelloa, yksi jokaiselle talvisodan päivälle. Kun tuuli tarttui kelloihin ja hiljainen soitto kantautui metsään, me pysähdyimme yhdessä katsomaan, tunnustelemaan ja ihmettelemään paikan voimaa. Monumentti kutsui kuuntelemaan menneisyyttä, ja samalla ympärillä avautui Raatteen Portin alue museoineen, polkuineen, sota-ajan koneineen ja kahviloineen – kokonaisuus, joka teki historiasta käsinkosketeltavan.

Seikkailumme eri paikoissa herättää vahvan mielenkiinnon historiaan ja sen moniin puoliin. Pohdimme, miten tietyt paikat ovat muotoutuneet sellaisiksi kuin ne nyt ovat ja kuinka menneisyys heijastuu tämän päivän elämään. Mietimme myös, mistä asioista kannattaa päästää irti, mitä ilmiöitä on hyvä tarkastella eri näkökulmista ja mitä kokemuksia ja muistoja kannamme mukanamme. Näiden ajatusten äärelle pysähdyimme Raatteen Portilla.

Käytiin vielä Raatteen Portin kahvilassa ja museossa. Siellä oli kaikkea mielenkiintoista ja Eliel löysi sieltä itselleen leipälaukun muistoksi.

Seuraavaksi otimme suunnaksi Raatteen tien – ajatuksena ajaa aina Vartiotornille saakka. Mutta Raatteen Portilla selvisi, että torni oli jo tältä vuodelta suljettu. Päätimme silti jatkaa matkaa, sillä kuulimme, että reitin varrelta löytyisi muutakin mielenkiintoista. Hiekkatie oli mäkinen ja kuoppainen, kaukana unelmatiestä, mutta lopulta se johdatti meidät Purasjoki-linjalle.

Purasjoki-linjan juoksuhaudat on monelle tuntematon kohde, mutta historiallisesti merkittävä kohde Raatteentien varrella. Aito ja alkuperäinen paikka keskellä ei mitään. Kyse oli yhdestä puolustuslinjasta, johon suomalaiset vetäytyivät ja jonka kautta he yrittivät pysäyttää neuvostojoukkojen etenemisen talvisodan ankarissa oloissa. Paikalla on yhä nähtävissä jäänteitä juoksuhaudoista, ampuma-asemista ja kenttälinnoitteista. Lapset juoksivat innoissaan juoksuhautoja pitkin, tutkivat eri reittejä – ja tietenkin pysähtyivät välillä syömään mustikoita.

Se oli mielenkiintoinen paikka pysähtyä. Saimme hyvät keskustelut, opit ja kokemukset - tätä koulu on parhaimmillaan! Kotikoulu tarjoaa niin huikeat mahdollisuudet ainutlaatuiseen oppimiseen. Love this life.. mutta nyt matka jatkuu! Matkalla pysähdyttiin tankilla ja Tokmannilla. Ostin lankoja, hei se ois aika neuloa taas 25v jälkeen…mitäpä luulet onnistuuko?

Ja sitten meidän Suomussalmen viimeiselle pysäkille….

Hiljainen Kansa

Matka jatkui Raatteentieltä kohti yhtä Kainuun erikoisimmista nähtävyyksistä – Hiljaista kansaa. Peltoaukealle levittäytyvä ihmisjoukko, satojen turvepäisten hahmojen muodostama taideteos. Teoksen loi alun perin taiteilija Reijo Kela vuonna 1988 performanssiksi Helsinkiin, ja sittemmin se siirrettiin tänne Suomussalmen Pelson pelloille, jossa siitä tuli pysyvä ympäristötaideteos. Hahmot seisovat hiljaa paikallaan, osa värikkäissä vaatteissa, osa jo sateen ja auringon kuluttamina – kuin muistuttaen ajan kulusta ja ihmiselämän hauraudesta.

Paikka oli yhtä aikaa mystinen, hauska ja vähän aavemainenkin. Yksi tippui ojaan, esitettiin patsaita, syötiin lettuja ja jotain porojuttuja, jätettiin #somekivi paikalle, pienen merkin siitä, että olimme osa tätä tarinaa hetken ajan. Täällä Suomussalmella. 

Kiitos Suomussalmi - olit aivan loistava paikkakunta! nyt matkamme jatkuu Taivalkoskelle!

Takaisin PAIKKAKUNNAT - sivustolle.