Sonkajärvi
105/309
Somekivi: Kirjasto
Uusi seikkailukierros on täällä taas!vTällä kertaa suuntana Ylä-Savo, ja ensimmäinen pysähdyksemme oli Sonkajärvellä. Matka alkoi illan pimeinä tunteina, ja pakko myöntää – siinä ajellessa tuli mieleen, että mitä ihmettä me taas oikein ollaan tekemässä? Olisihan sitä voinut olla tänäkin iltana kotona lämpimässä pedissä… mutta ei, mepä lähdettiin taas tien päälle – kohti tuntematonta.
Kun huristeltiin hiekkatietä pitkin keskellä metsän pimeyttä, alkoi ihan naurattaa. "Oikeastiko tämä on meidän elämä?" Jep, on se.
Koirankosken Savottakämpällä – koti nro 105
Perille saavuttiin Koirankoskelle, jossa odotti Savottakämppä. Rannalta löytyi täydellinen tasainen paikka, ja siitä tehtiin meidän kotimme – jo 105. kerran! On se aina yhtä kutkuttava tunne, kun saa asettua uuteen paikkaan ja avata auton ovet uuteen maisemaan.
Kun oltiin kotiuduttu, Cody nosti pöydälle postista tulleen paketin. Siinä hetkessä ei olisi voinut paremmin sattua – sisältä paljastui nimittäin Valostoren yllätyslaatikko! Laatikko oli täynnä valoa: sisävaloja, ulkovaloja, taskulamppuja ja tuubihuiveja – ihan niin paljon, että olisi riittänyt vaikka naapureillekin jaettavaksi. Siis wau, mikä yllätys! Iso kiitos Valosotre – te tiesitte just, mitä Savolaiset seikkailijat tarvitsevat syksyn ja talven pimeinä tunteina. Teitte meidän reissusta kirjaimellisesti valoisamman!
Sitten iltapalaa, pedit valmiiksi ja vielä hetki ulkona ihastelemassa upeaa tähtitaivasta...ja unten maille. Jännää, mitenkähän Sonkajärvi sulattaa sydämemme? Let's go take a look!
Aamulla raottaessamme verhoja oli jo aamu sarastanut. Minnekkäs sitä oikein tultiin? Savottakämpälle alkoi tulla porukkaa aamujumppaan - me ei viititty mennä heitä häiritsemaan, vaan touhuttiin aamujutut keskenämme. Syötiin aamupala, tehtiin kirjakoulua, käytiin uimassa ja sit lähdettiin!
Huristeltiin suoraan kyläraitille. Sonkajärvellä asustelee se 3500 ihmistä ja paikkakunta tunnetaan Eukonkannon MM-kisoista. Silloin koko kylä sykkii ja soi! Ajeltiin kylätie päästä päähän. Bongattiin Kunnantalo, Gasthous Neuvola - et ihan niin kuin aikuisillekin oma neuvola! Sekä tietenkin kirkko, joka todella on nähtävyys. Ovet oli lukossa, niin ei päästy kurkkaamaan sinne sisälle - mutta on se kyllä jyhkeän komea ilmestys! Sit nähtiin kyltti Pullomuseo - sinne ei päästy mutta tsekattiin, että siellä on yli 6500 pullon kokoelma! Kaikkea sitä elämässään näkee - oikeesti! Huomattiin, että hiusharja jäi kotia, joten lähettiin S-markettiin harjaostoksille, sieltä sitten vastapäätä olevalle kirjastolle, hetkeksi lukemaan ja olemaan. Siellä oli ihana lukunurkkaus. Jätettiin kirjaston nurkkaan myös meidän #somekivi - sieltä voi käydä sen bongailee!
Nälkä - joten otettiin suunnaksi Ravintola Kurmee, jossa oli vielä lounastarjoilut meneillään. Yhtäkkiä kun tälläinen 8 hengen porukka saapuu pihaan, niin äkkiä hupenee lounaspöytä - mahat täyttyivät ja meno jatkuu! Meillä oli sovittu tapaaminen iltapäivälle, joten etsittiin leikkipuisto, jossa "kulutettiin" hetken aikaa.
Päivä Aholan tilalla – eläinten iloa ja sydämellistä kohtaamista
Seikkailuauton nokka suuntasi kohti Aholan tilaa ja sen asukkeja. Heti pihaan ajaessamme pääsimme seuraamaan koiran ja ponin hurjaa juoksukilpailua – ja voi että, siinä oli menoa ja meininkiä! Tuntui heti siltä kuin oltaisiin tultu kotiin: niin lämmin ja ihana vastaanotto, sekä eläimiltä että ihmisiltä.
Aholan tila on kotieläintila, jossa asustelee monenlaisia karvaisia ja sorkkaisia kavereita. Pihalla jutellessamme kissa hyppäsi suoraan seikkailuautoon – vissiin halusi lähteä meidän matkaan! Sitten lähdettiin kierrokselle, ja aloitimme mistäpä muustakaan kuin kanoista. Matkan varrella tavattiin lehmiä ja aivan upea, 28-vuotias hevonen, joka asustelee poron kanssa samassa aitauksessa. Kaksikko on kuin parhaat ystävät – liikuttava näky.
Seuraavaksi tervehdittiin vuohia, jotka yrittivät kovasti puskea isoa tolppaa nurin – onneksi siinä eivät aivan onnistuneet. Ja voi ne alpakat! Löydettiin heti meidän lemppari – niin söpö ja utelias tapaus, ettei voinut olla hymyilemättä.
Entäs villapossut! Herttileijaa, niissä oli sekä voimaa että asennetta – ja juuri sopivasti molempia!
Kierroksen lopussa päästiin ruokkimaan lampaita ja pikkuvuohia, ja koko ajan meitä seurasi keväällä parvesta eksynyt Bäbä-hanhi. Se oli tuotu tilalle turvaan ja on nyt talon isännän "häntäkärpänen" – rakastaa kengännauhoja ja kulkee kaikkialle mukana.
Päivän päätteeksi pikkutytöt pääsivät taluttamaan kaksi jästiponia talliin yöksi. Se oli jännittävää ja ihanaa!
Tallissa oli myös aasi, joka oli loukannut jalkansa ja sai nyt erityishoitoa hoivakopissa. Ja voin kertoa – jos et ole koskaan kuullut, kun aasi huutaa… se on kokemus, jota ei unohda!
Sillä välin, kun Kaija-emäntä laittoi riiheen lettukestit pystyyn, me ihailtiin, kun paikalliset hevostytöt juoksuttivat hevosia laitumella. Oli muuten komeaa katsottavaa! Lettukestit vaahterasiirapilla ja jäätelöllä kruunasivat päivän – ihan täydellisesti.
Aholan tilalla vierailu ei tunnu pelkästään eläinten katselulta, vaan kohtaamiselta. Kun pysähtyy hetkeksi silittämään ponia tai syöttämään lammasta kädestä, kaikki muu unohtuu. Täällä eletään hetkessä – juuri niin kuin eläimetkin tekevät. Oli niin mahtava hetki, ettei voi muuta sanoa kuin: kiitos Aholan tila, me tullaan varmasti uudestaan!
Eläinten parista huristeltiin suoraan paikallisen urheiluseuran Kalliosuon Sisun toimintaan mukaan. Just tänä iltana siellä oli perhesähly - joten mehän päätimme lähteä sähläämään sinne mukaan! Isommat sanoi, että oli vähän helppoa ja jopa tylsää, he odottivat oikein kovia pelejä, mutta oli ihastuttavaa katsoa, miten he tajusivat, että todella, tää on perhesähly, ja ottivat pikkuiset hellyydellä pelaamaan mukaan. Pelien päätteeksi seura yllätti meidät ihanalla lahjalla. Waude sentään, miten hyvät liikuntapuitteet tällä pienoisella kunnalla on. Aivan mahtavaa!
Näin meidän Sonkajärvi seikkailu tuli päätökseen ja oli aika suunnata kohti Kiuruvettä, meidän seuraavaa seikkailupaikkakuntaa. Minnekkähän sitä mennään yöksi? Katso Kiuruvesi-kohdasta!
Takaisin PAIKKAKUNNAT-sivustolle.