Puolanka
65/309
Somekivi: Pessimismitalo
Päätettiin – ehkä vähän hetken mielijohteesta ja lumesta tarpeeksi saaneena – lähteä käymään ystävien luona Ivalossa. Kun kerran päätettiin lähteä pitkälle automatkalle, otettiin tietenkin matkalle mukaan muutama seikkailupaikkakunta, ettei vain pääsisi liian helpolla. Pohjoiseen matkatessa pysähdyttiin Puolangalla, ja tulomatkalla eksyttiin Ranuan ja Pudasjärven maisemiin. Yllättävää kyllä, kaikki sopi aikatauluihin – ainakin suurin piirtein – joten ei muuta kuin matkaan, ennen kuin mieli muuttuu.
Puolangasta meillä oli jo jonkinlainen aavistus: siellä pessimistisyys ei ole pelkästään tunnelma, vaan elämänasenne. Tai sitten he ovat vain onnistuneet kaupallistamaan suomalaisen melankolian paikkakuntansa ylpeydeksi. Mene ja tiedä. Ehkä se on vain väistämätöntä – kun Puolangan kyltin ohittaa, pessimismi tarttuu väistämättä matkaajiin? No, kohta nähdään, mitä tämäkin seikkailu tuo tullessaan!
Saavuttiin Puolangalle keskiviikkona klo 20.30. Ajeltiin kylänraitin läpi... joka oli autio kuin marraskuinen unelma. Seba ehti jo huokaista: "Eihän me täällä montaa päivää olla?" Ystäväni, ei todellakaan. Itse asiassa uskoin, että päivän seikkailu täällä voisi olla enemmän kuin tarpeeksi. Jos olisimme tyytyneet pelkkään keskiviikkoiltaan, olisimme todennäköisesti olleet täysin yhtä mieltä kuin Pessimismitalon seinällä komeileva metroverkosto: massiivinen, kunnianhimoinen ja täysin kuolleena syntynyt ajatus. Metrokartta oli kaiken lisäksi tehty ranskaksi – ehkä jo siinä vaiheessa tiedettiin, että parempi vedota kieleen, jota kukaan ei kuitenkaan ymmärrä, koska mitään ei koskaan rakenneta.
Majapaikan etsiminen oli oma pieni matka kohti epätoivoa. Ensimmäinen vaihtoehto oli kiinni – tietenkin. Toinen vaihtoehto olisi vaatinut joko lottovoiton tai oman sielun panttaamisen: hinnat suoraan Helsingin viiden tähden hotelliluokasta. Pessimistisyys alkoi hivuttautua osaksi meitä, kuin viileä sumu lokakuun aamussa. Mutta – uskomatonta kyllä – kolmas yritys toi voiton: Pororajan Majoitus- ja Kahvila otti meidät vastaan kuin eksyneet kulkurit.
Saimme seikkailuauton parkkiin, saunan lämpiämään ja iltateet höystettyä hyvillä jutuilla paikan omistajien, Tarmo ja Kaarina Rautiaisen, seurassa. Pojat potkivat palloa pihalla, ja autossa alkoi leijailla ruoan tuoksu – pieni ihme, että tunnelma kohosi melkein toivon puolelle. JES – ei tarvinnut lähteä naapurikuntaan yöpymään! Ja mikä vielä uskomattomampaa: Puolanka alkoi kiinnostaa. Ei tietenkään sillä tavalla, että olisimme heti muuttamassa tänne, mutta – ehkä – sillä tavalla, että huomasi, kuinka kauniisti epätoivo ja pieni toivo voivat kulkea käsi kädessä.
Eikä tässä vielä kaikki. Illalla taivas avautui ja saatiin katsella upeimmista upein revontulinäytös. Sellainen, joka pakotti hetkeksi olemaan hiljaa ja muistutti, että vaikka maailma joskus vaikuttaa yhdeltä isolta epäonnistumiselta, niin siellä se kauneus silti jossain sinnittelee. Myös Puolangalla.
Aamu alkoi yllättävän mukavasti – kuppi kuumaa kourassa ja erittäin mielenkiintoiset keskustelut Rautiaisen pariskunnan kanssa pöydän ääressä. Miettikää nyt: paikka auki joka päivä klo 8–21, ja päivystys vielä kaiken lisäksi 24 tuntia vuorokaudessa! Missä muka enää tällaista palvelua näkee? Ei ainakaan siellä, missä ihmiset luovuttavat jo ennen lounasaikaa. Ja kaiken kruunasi se, että tämä kaikki pyörii kahdeksankymppisen pariskunnan voimin, eikä tekemisen meiningistä tai huumorista ollut minkäänlaista pulaa. Sanonta "mitäpä se hyvejää" jäi jonnekin kauas taustalle – täällä todellakin hyvejää, ja vielä tyylillä. Lämmin kiitos Rautiaisille – se oli sellaista vieraanvaraisuutta, joka muistutti, että aina silloin tällöin elämä osaa yllättää ihan oikeasti. Tästä tunnelmasta oli hyvä ponnistaa päivän seikkailuihin – tosin edelleen pienellä varauksella, koska noh, optimismi ei kuitenkaan koskaan ole ollut se turvallisin matkakumppani.
PESSIMISMITALO
Ajettiin suoraan Puolangan sydämeen – eli tietenkin Pessimismitalolle. Heti ekana löydettiin joulukuusi... vuodelta 2009. Ja huudettiin yhteen ääneen: PUOLANKA. Ovella vastassa oli Katja – tullut ihan vaan meitä varten. Koska jos kerran pessimistisyyttä viljellään, niin kunnollahan sitä pitää. Silmiin osui heti ranskankielinen metrokartta... ja komeat kattokruunut. Käveltiin kahvilan puolelle – mutta eihän siellä tietenkään kahvia kaadettu. Ihan itse piti itsensä palvella. Mitäpä se hyvejää toisia passata, kun kerran hankala akka asiakkaana. Tutkittiin laajaa pinssivalikoimaa. Onneksi ei saatu yhtään mukaan. Lehtiä kyllä kaupiteltiin, viime kesän uutisia... Ei sinänsä yllättänyt. Koeteltiin onneamme bingossa – mutta siellä ei pallotkaan tienneet ulospääsyä. Joten mentiin katsastamaan ulkoteatteri. Onneksi sielläkään ei ollut muita. Pieni arjen voitto. Reppua oltais tarvittu mukaan Hepokönkäälle – mutta ei sekään tietenkään onnistunut. Jätettiin kuitenkin #somekivi ovistoppariksi. Niin seuraavat asiakkaat saa ainakin vähän enemmän ystävällisyyttä. Kiitos Katja – oli erinomainen vierailu! Vaikka ehkä vähän liiankin hyvä meidän tasoon nähden.
Oli aika jatkaa matkaa. Tsekata taas uudelleen kylänraitti, valoisaan aikaan. Lapsilla oli jo nälkä, joten suunnattiin suoraan Meijjän Grillille syömään. Komeet oli ateriat ja hyvältä maistui. Puhallettiin lopuksi vielä yhteen hiileen - katopa kun onnistui! Ulkona vielä jatkettiin hetki rupattelua Meijjän Grillin omistajien kanssa, ja kylläpä naurettiin ja juttu luisti. Kiitos kivasta kohtaamisesta! Meijjän Grillin vastapäätä oli mannerSuomen keskipistekivi. Tottakai meidän piti käydä ikuistamassa tämä hetki, että täällä ollaan. Joku kysyikin, ollaankö käyty ilmansuunnista kaikkein kauimmaiset pisteet? Tähän mennessä ollaan käyty ilmansuunnista vain itäisin piste, joka on Ilomantsissa.
Oli aika lähteä pienelle päiväkävelylle läheiselle hirsitalolle, joka on palvellut Puolangan asukkaita monessa eri muodossa. Tällä hetkellä hirsitalo kuuluu Isa Asp-seuralle. Meille tarjottiin hetki tutustua Isa Aspiin. Tiedätkö kuka hän muuten on? Isa Asp on Suomen ensimmäinen naislyyrikko. Hän ei kovinkaan pitkään ehtinyt runoja kirjoitella, koska kuoli jo 19-vuotiaana. Hänen runonsa on noussut pinnalle vasta jälkeen päin. Hirsitalolla meitä odotti ihanat paikalliset puolankalaiset ja he pitivät meille kyllä muistorikkaan ja ainutlaatuisen äidinkielen tunnin. Lopuksi saatiin vielä lauluesityskin yhdestä Isan suosituimmasta runosta. Tämä on yks niistä jutuista, miksi rakastan kotikoulua, oppiminen tapahtuu näin. Tämän kohtaamisen jälkeen jokainen lapsista tietää, kuka oli Isa Asp, Suomen historiasta ja runoista aika paljon enemmän kuin ennen tätä hetkeä. Kiitos!
Päivä alkoi kääntyä iltapäiväksi ja meillä oli edessä vielä yksi mielenkiintoinen kohde. Käytiin vielä S-marketissa ostaa retkieväitä ja sitten oli aika ajella kohti..
HEPOKÖNGÄS
Hepoköngäs on Suomen suurin vesiputous, jopa 24m! Seikkailumme osui just kevääseen, lumen lähdön aikaan, niin arvasimme, että vettä riittäisi, ja nyt oli täydellinen hetki kokea tämä kauneus. Parkkipaikalta polku vei meidät vaivattomasti putouksen yläpuolelle. Matkaa oli vain reilut puoli kilometriä, ja reitti on helppo kulkea myös lastenrattaiden kanssa tai liikuntarajoitteisille. Ylätasanteelta löytyi laavu ja ulkokäymälä – kaikki valmiina tarjoamaan mukavan tukikohdan retkelle.
Putous jylisi jo täydessä vauhdissa, vaikka reunoilla sinnitteli vielä lunta ja jäätä. Seisottiin hetki hiljaa katsellen, miten vesi vyöryi alas valtavalla voimalla. Oli pakko päästä näkemään putous myös alhaalta käsin.
Alamäkeen vievä polku oli jäinen ja liukas, mutta varovasti kulkien pääsimme alas asti. Ja kyllä kannatti! Alhaalta avautuva näkymä oli huikea: vesimassat syöksyivät alas jyrkänteeltä, roiskien ilmaan hienoa vesihöyryä. Seisottiin pitkään paikallaan, annettiin veden kohinan täyttää korvat ja ajatukset. Oli jännä tunne – siinä hetkessä kaikki kiire ja melu unohtui.
Grillattiin laavulla eväitä ja nautittiin rauhasta. Aurinko paistoi matalalta, ja vesiputouksen ääni soi taustalla kuin luonnon oma laulu. Tässä oli kaikki, mitä retkeltä saattoi toivoa.
Hepoköngäs on ehdottomasti paikka, joka jokaisen kannattaisi kokea edes kerran. Se on samalla pieni seikkailu ja hetki pysähtyä luonnon suuren voiman äärelle.
Tänne oli hyvä päättää Puolangan seikkailu. Mietittiin, että jäädäänkö vielä jonnekin yöksi, mutta päätettiin lähteä ajamaan suoraan kohti pohjoista Lappia ja jatkaa seikkailua Ranualla ja Pudasjärvellä sitten kotimatkalla. Kaiken pessimistisyyden keskellä Puolanka yllätti positiivisesti :), meillä oli aivan super ihania kohtaamisia paikallisten kanssa, opittiin paljon ja saatiin taas kokemuspankkiin paljon uusia asioita. Tästä on hyvä jatkaa seikkailua eteenpäin.