Muhos

117/309

Somekivi: Koivu & Tähti kulttuurikeskus

Tämä seikkailukierros ei alkanut ihan niin kuin suunniteltiin. Ensin jouduttiin jättämään Utajärvi väliin ja siirtämään se seuraavaan kertaan – syynä seikkailuauton pienet huoltotarpeet. Sytytystulppien vaihto vei päivän verran, mutta nyt meidän menopeli hyrähtää käyntiin kuin unelma, joten matka jatkui iloisin mielin kohti seuraavaa paikkakuntaa.

Saavuimme Muhokselle iltahämärissä. Tie oli meille tuttu monilta aikaisemmilta reissuilta – tästä on ajettu ohi monta kertaa, ja ystävien luona on pysähdytty kylään. Tällä kertaa ei kuitenkaan oltu menossa kenenkään luokse, vaan itse seikkailemaan ja tutustumaan Muhokseen ihan kunnolla. Ja voi että, miten paljon uutta löytyi tutun reitin varrelta, kun katsoi ympärille seikkailusilmillä!

Muhos sijaitsee aivan Oulun kyljessä ja siellä asustelee noin 9000 asukasta. Kunta ei todellakaan ole mikään hiljainen sivukylä – päinvastoin! Muhoksella tapahtuu ja touhutaan monella tasolla. Täällä toimii kolme suurta vesivoimalaitosta, jotka tuottavat merkittävän määrän sähköä, mutta ennen kaikkea täällä virtaa energia ihmisistä.

Pääsimme myös kuulemaan kunnan tulevaisuuden suunnitelmista, uusista hankkeista ja tapaamaan upeita paikallisia yrittäjiä eri aloilta. Oli ihan mahtavaa huomata, miten elävä ja aktiivinen tämä yhteisö on – tekemisen meininki näkyy ja tuntuu.

Seikkailu Muhoksella ei todellakaan mennyt perinteisiä kaavoja noudattaen. Osa porukasta sairastui, ja sen takia muutama haluttu kohde jäi myös käymättä. Saimme myös etukäteen viestejä siitä, että täällä ei aina ulkopaikkakuntalaisia kuulemma kohdata niin suopeasti Mutta mutta.... ei muuta kuin katsomaan, miten meidän kohdalla oikeasti kävi! Let's go! 

Muhoksenasema

Arvaa mitä, me olimme yötä Muhoksen juna-asemalla! Kyllä - saimme viestiä, että siellä olisi täydellinen majapaikka meille ja niin se oli. Ja onneksi näin kävi, koska Muhoksella osa porukastamme sairastui, niin vietimme siellä myös pari ekstra yötä, jonka lomassa kävimme myös seikkailemassa Tyrnävällä. Tämä oli todellinen pelastus!

Meidän asunnossa oli kaikki tarpeellinen; kaikille pedit, perustarvikkeilla varustettu keittiö ja tietenkin vessa, suihkut ja pyykinpesukone. Ja sijainti mitä parhain, mutta myös eksoottinen! Yhtenä iltana lämmitettiin vielä ulkosauna, jonne saimme myös kutsun. Asemalle rakentuu koko ajan huoneistoja siinä oleviin tiloihin, joita pystyy vuokrata. 

Uusi seikkailupäivä alkoi harmaassa marrassäässä. Ei auta kun laittaa tavarat kasaan ja jengi autoon ja lähteä seikkailemaan! Päätettiin ensin tutustua Muhoksen keskustaan ja sen antimiin. Huristeltiin Muhoksen kirkolle, joka on Suomen vanhin ympärivuoden käytössä oleva puukirkko. Ja katsopas, kirkon pihassa oli vaivaisukko, taas me bongattiin se! Ohitettiin myös Muhoksen yläkoulu ja lukio ja bongattiin meille suositeltu Muhoksen autogrilli - jossa ei kylläkään tällä kertaa käyty syömässä. Halpa-Hallista käytiin ostaa yhdelle veijarille takki, joka oli päättänyt lähteä seikkailee pelkällä hupparilla. "Emmä tienny et täällä on niin kylmä." Sit oli kierretty kylä läpi ja oli aika parkata auto ja lähtee kaakaopullille. Käveltiin Mimmin Pullaan. Pinkit munkit, mehut ja kaakaot, se oli oiva välipala! Bongattiin kirppari ja lähdettiin se katsastaa seuraavaksi. Meidän pojat rakastaa etsiä löytöjä kirppareilta, mutta täältä ei löytynyt mitään tarpeellista tällä kertaa.  Käveltiin sitten torin läpi kunnantalolle. Pohdittiin Muhoksen vaakunan merkitystä... pojat veikkas, että myrsky on mennyt Muhoksen läpi, mutta seuraavaksi selvisi, mitäs ne merkit ovat. Käytiin hakemassa S-marketista vähän hedelmiä evääksi ja lähdettiin uuteen kohteeseen seuraavaksi. Lähdettiin tutkimaan, mitäs nämä kolme "salamaa" oikein sitten ovat. 

Ja pianhan se selvisikin: ne kuvaavat Muhoksen suurvoimaa – vesivoimaa. Ja siitäpä päädyttiin päivän isoon seikkailuun. Meille suositeltiin useita upeita paikkoja: Halinsaarta, Liimanninkoskea, Lemmenpolkua, Isterinkoskea… sekä Muhoksen kolmea voimalaitosta, joista suurin on Pyhäkosken voimalaitos Leppiniemessä.

Lopulta päätettiin yhdistää kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja suunnata Pyhäkoskelle – ja kävellä samalla Lemmenpolku, 2 kilometrin mittainen idyllinen reitti jylhien jokimaisemien keskellä.

Pyhäkoski – Suomen suurimpia voimalaitoksia

Pyhäkosken voimalaitos ei ole mikään pikkupumppu, se on yksi Suomen suurimmista. Kun laskeuduimme polkua pitkin alas joen rantaan, voimalaitoksen valtaisa koko avautui kunnolla. Koko rakennelma on niin suuri, että sitä on vaikea hahmottaa ennen kuin seisoo ihan reunalla.

Täällä Oulujoki on ollut aina elinehto: Ennen kalastusta ja uittoa, myöhemmin sähköntuotantoa – ja edelleen koko kunnan ylpeys. Muhos tuottaa hurjasti sähköä, ja sillä on iso rooli koko Suomen energiatarinassa.

Leppiniemen alue itsessään on myös historiallinen helmi: Arkkitehti Aarne Ervi on suunnitellut sekä voimalaitoksen että vierasmajan ja alueen asuinrakennuksia. Ne seisovat edelleen kauniina muistutuksena suomalaisesta arkkitehtuurista ja energiatalouden historiasta.

Lemmenpolku – luonnonrauhaa ja maisemia jotka pakahduttaa

Voimalaitoksen vierestä lähtevä Lemmenpolku vie halki metsien, kallioiden ja jokimaiseman. Se on helppo, rauhallinen polku – juuri sopiva meidän kokoiselle seikkailuporukalle.

Matkan varrella opittiin:

• miten mahtava Oulujoki on ohjannut elämää vuosisatojen ajan

• miten vesivoima toimii

• missä kohtaa ennen uitettiin tukkeja

• ja tietenkin, miksi Muhoksen vaakuna viittaa voimaloihin, ei myrskyyn.

Lapset tutkivat karttoja, käytiin läpi energian eri tuotantomuotoja ja vertailtiin, miten Suomen sähköä nykyään tehdään. Vähän kuin ympäristöoppia ja historiaa – mutta luonnon keskellä, oikeassa kohteessa.

Koivulan tila

Sit pysähdyttiin pysäkille ja etsittiin netistä puhelinnumero: "päästäänkö kylään?" - kysyttiin. Ja kohta oltiin ajelemassa maailman inhottavinta hiekkatietä kohti Suomen tämän hetken ykkösmaatilaa. Koivulan tilaa. Pihaan kurvasi yhtä aikaa Jenna, joka miehensä Jonin kanssa pyörittää tilaa. Pihalla oli touhua ja tohinaa, koska toinen lypsyrobotti oli saapumaisillaan juuri kyseisinä päivinä. Koivulan tila nousi suureen suosioon reilu vuosi sitten. Syyt tälle olivat: 

1. Raakamaidon kysynnän räjähdys - Tilalla kerrottiin, että maito- ja juustotuotteiden kysyntä on kymmenkertaistunut marraskuusta lähtien — esimerkiksi tilalta menee nyt jo noin 80 % maidosta omassa meijerissä jalostettuna, kun aiemmin luku oli vain noin 10 %.

2. Oma meijeri - Koivulan tila on investoinut tilallaan toimivaan meijeriin, jossa tilan oma maito käsitellään ja jalostetaan tuotteiksi kuten uunijuustoksi, jogurtiksi ja juustokeitoksi. 

3. Puhtaus - Yksinkertaisesti: Koivulan tilan lehmien rehussa ei käytetä Bovaer-lisäainetta! Yrittäjät kertovat, että kuluttajat haluavat nykyään tietää, mitä syövät.

Rupattelun jälkeen lähdettiin Juhon toimistoon kurkkaamaan, mitä navetassa tapahtuu. Sieltä päästiin kuulemaan juuri uudesta lypsyrobotista, joka saapuu, sekä laajennusajatuksista. Oli aivan supermahtavaa tutustua intohimoisiin ja innokkaisiin yrittäjiin ja kuunnella heidän yrittäjätarinaa. Käytiin myös kurkkaamassa "teinikarsinaan", jossa oli hyvin kotoisaa. 

Lopuksi vielä kuultiin tarinoita meijeristä ja miten homma pyörii siellä. Lähdettiin matkaan jogurttien, maitojen ja juustokeiton kanssa. Juustokeittoa testattiin illalla majatalossa.... ja ei ollut Savolaisten suosikki. Saa muhoslaiset ihan vapaasti juoda juustokeittonsa. Hahaa. Mut voi vitsi miten siisti paikka - me tullaan tapaamaan vielä!

Koivu ja Tähti - kulttuurikeskus

Oi että, sitten ajateltiin lähteä ajelemaan kohti Laitasaaren koulun kotalaavua, jonne saatiin kutsu kyläyhdistykseltä makkaran paistoon, mutta pihassa katsoin puhelimesta viestiä ja kappas, kirjastolla oli tapahtuma, joten päätettiin siltä istumelta ajella suoraan sinne!

Kirjasto sijaitsee Koivu & Tähti kulttuuritalolla, jota meillä myös suositeltiin, joten oli hyvä hetki mennä käymään siellä. Siellä kirjasto täytti 150v. ja kirjastoauto 50-vuotta. Oli kakkukahveja ja konsertti by Mikko Alatalo. Tytöt tykkäsi piirrellä omaa kirjastoautoa ja tavattiin siellä seuraajiakin ja otettiin yhteiskuvia. Ja pihalla sitten tavattiin vielä paikallisia nuoria ja oli kyllä mahtava jutella menemään - ootte huippuja jätkiä!

Sitten alkoi juustokeiton testaus... ei päivää sentään. Siis ensinnäkin se syödään kylmänä ja lusikalla. No, me meinattiin ensi lämmittää ja sit me (tai Emppu äiti) joi sitä. Omg, juustokeittoa ei kiitos enää toista kertaa. Jätetään se suosiolla muhoslaisille. Tykkäätkö sä siitä? Mutta mustikkajogurtti ja maustamaton jogurtti oli aivan taivaallista....ne söin kaikki samana iltana! Pojat päätti kokata omat herkut illalla ja juoda NingXiaa juustokeiton sijaan.

Uusi aamu ja sehän alkoi Koivu & Tähti kulttuurikeskukselta. Otettiin meidän #somekivi mukaan ja jätettiin se sinne. Samalla tapasimme myös Tapani Ervastin, joka kertoi meille mahtavia tarinoita Muhoksesta, niin historiasta kuin tästä päivästä ja tulevaisuudesta. Pääsimme myös kuulemaan tarinan: Muhoksella sijaitsee muistokivi, joka kertoo Zacharias Topeliuksen suvun vaiheista isonvihan ajalta: perimätiedon mukaan hänen esi-isänsä Kristoffer Toppelius ja tämä äiti piileskelivät juuri näillä seuduilla. Myöhemmin Topelius käytti suvun tarinaa taustana sadulleen Koivu ja tähti. Siksi Muhoksella on yhä paikannimiä ja muistomerkkejä, jotka liitetään tähän kertomukseen. Saimme Muhoksen kunnalta muistoksi Koivu & Tähti-kirjan, joka on ollut ahkerassa luvussa seikkailun jälkeen. Kiitos tästä mahtavasta tapaamisesta, kahveista ja kirjasta. 

Pakurilan tila

Sitten tankin kautta kohti meidän seuraavaa kohdetta. Pakurilan tila sijaitsee Lemmenpolun vieressä, jossa eletään omavaraista elämää yhteisöasumisella. Pääsimme tutustumaan tilan toimintaan ja rapsuttamaan eläimiä. Kyllä, heille tulee sähköt, mutta vesi on edelleen kantovesi, niin kotioloihin kuin eläimille. Rapsutettiin villasikoja, siliteltiin ja syötettiin lehmiä, ihailtiin lampaita ja juteltiin matkalla maatalouselämästä ja omavaraisuudesta. Mahtava oli tutustua tähän pariskuntaan, jotka askel askeleelta tutustuvat ja ottavat osaksi elämään omavaraisuutta ja yksinkertaista maatalouselämää. Respect!

Sitten kohti seuraava kohdetta, joka sijaitsi ihan Pakurilan tilan lähettyvillä - Nature Dream Days. Entinen Montta leirintäalue, mutta nykyisin uuden omistajan hallinnassa ja tarjoaa majoitus- ja kahvilapalveluita sekä aktiiviteetteja. Kuulostaapa tylsältä tämä lause, koska paikka oli aivan jotakin ihmeellistä. 

Nature Dream Days

Nature Dream Days -yrityksen takana on portugalilainen pariskunta, Lilian ja Antonio, jotka ovat kahden poikansa kanssa luoneet jotakin todella ainutlaatuista. Jo ensimmäisistä minuuteista lähtien tuntui, että olimme löytäneet oikean helmen. Heidän intohimonsa, sydämellisyytensä ja halunsa luoda vierailijoille ikimuistoisia hetkiä näkyy aivan kaikessa.

He ovat peruskorjanneet koko paikan lattiasta kattoon – ja sen huomaa. Juttelimme heidän kanssaan tulevista ideoista ja suunnitelmista, ja yhteinen sävel löytyi heti. Kahvilasta avautuvat ovet paviljonkiin, josta avautuvat upeat näkymät Oulujoelle. Paviljonki on lämmin ympäri vuoden, joten se sopii täydellisesti juhliin, kokoontumisiin tai vain hetkestä nauttimiseen.

Lähdimme kiertämään aluetta, ja mitä kaikkea löytyikään! Joen rannasta löytyi kaunis maisema, notskipaikka jossa he järjestävät tikkupulla-satuhetkiä (aww!), sekä kunnostettuja mökkejä – tänne on pakko tulla yöpymään ensi kerralla.

Mutta sitten tapahtui jotakin, mikä vei täysin sanattomaksi. Kun kävelimme takaisin kahvilaan, Lilian oli järjestänyt meille yllätyksen: paikallinen bändi odotti meitä soittovalmiina. Yksityinen konsertti – ihan vain meille! Lapset rakensivat sillä välin legoista toinen toistaan upeampia taideteoksia (ja hei – Nature Dream Days järjestää pian Lego-iltoja, kannattaa seurata heidän kanavia!).

Tää trio oli aivan huikea – kiitos kun tulitte ja yllätitte. Nature Dream Days jätti meihin lähtemättömän vaikutuksen. Lilianin ja Antonion tapa kohdata ihmiset, heidän ideansa tuoda ihmisiä yhteen ja heidän sydämellinen vieraanvaraisuutensa… se on jotakin todella harvinaista. Me rakastuttiin paikkaan – ja näihin ihmisiin. 

Mettäperän navetta

Savusauna odotti metsän siimeksessä, ihan kuin piilossa muulta maailmalta. Ei katuvaloja, ei kiirettä, ei hälinää, vain hiljainen metsä, hämärä ilta ja lempeä savun tuoksu, joka leijui ilmassa jo ennen kuin edes astuttiin pihapiiriin.

Saunaa oli lämmitetty tuntien ajan. Se tuntui heti oven avauksessa: mustat seinät, pehmeä lämpö ja sellainen hiljainen kunnioitus, mikä savusaunalla aina on. Sellainen fiilis, että tähän paikkaan ei tulla kiireellä, tänne tullaan olemaan.

Ja mehän saunottiin. Pitkään! Hypättiin paljuun, jossa höyry nousi iltaan ja tähdet pilkotti puiden välistä. Sitten taas takaisin lämpöön. Lapsilla oli oma riemu ylimmillään. Savusaunasta ei vaan saanut tarpeeksi. Se oli jotakin uskomattoman huikeeta.

Ja ruoka… voi jestas. Savusaunassa loimutettu lohi, salaatti ja makkara. Simppeliä, mutta juuri täydellistä. Sellainen ateria, jonka muistaa, koska maisema, seura ja fiilis tekevät siitä tuhat kertaa paremman kuin mikään ravintola-annos.

Me viivyttiin monta tuntia. Ei katsottu kelloa. Ei mietitty seuraavaa paikkaa. Oltiin vaan. Naurettiin, puhuttiin, hiljennyttiin ja nautittiin siitä, että metsän keskellä oli meille katettu pieni pala taikaa. Ihan huikee juttu. Kiitos Mettäperän navetta. Tämä oli täydellinen päätös meidän Muhos-seikkailulle.

Kiitos kiitos, Muhos. Me jatketaan yöpymistä täällä, mutta seikkailut jatkuu Tyrnävällä. 

Takaisin PAIKKAKUNNAT-sivustolle.