Mänttä-Vilppula

85/309

Somekivi: Mänttä: Serlachius pääpaikka / Vilppula: Vilppulankosken leikkipuisto

Mänttäläinen vai vilppulalainen? No molemmat – ja se on just parasta!

Kuntaliitokset – nehän ovat monelle tuttuja juttuja. Yhdessä on usein helpompi järjestää palvelut ja rakentaa tulevaisuutta. Mutta vaikka paperilla mennään yksiin, niin sydämessä se oma kylä, kaupunginosa tai entinen kunta säilyy tärkeänä. Ja niinhän se on Mänttä-Vilppulassakin: jatkossakin Mäntässä asuva on mänttäläinen ja Vilppulassa asuva on vilppulalainen. Näin se vain on – ja hyvä niin!

Olipa muuten erityisen mukavaa jutella tästä aiheesta ihan paikan päällä Mänttä-Vilppulassa. Tultiin yhdessä siihen lopputulokseen, että paras ratkaisu on jättää oma kivi sekä Mänttään että Vilppulaan. Eihän sitä nyt toisen kiveä noin vain siirretä! Tässä päätöksessä oli muuten sekä järkeä että tunnetta – ja kyllä, kysyttiin tätä myös Instagramissa. Ihan vain varmuuden vuoksi. Meillä oli nimittäin superhauskaa vertailla näitä kahta: kumpi nyt oikeasti on parempi? Mänttä vai Vilppula?

Mänttä-Vilppula sijaitsee Pohjois-Pirkanmaallaja siellä asustelee vajaa 10 000 ihmistä. Paikkakunta tunnetaan erityisesti taiteesta ja kulttuurista, mutta myös vessapaperista – eli voi kai sanoa, että siellä pyyhkii hyvin.

Joku muuten kertoi, että Mänttä-Vilppulassa asustelisi "sisäänlämpiäviä ihmisiä". No, meidän kokemuksemme perusteella ulospäin lämpiäminen oli päivän teema – keskustelukumppanit olivat avoinmielisiä, mukavia ja täynnä paikallisylpeyttä. Mutta nyt – seikkailemaan! Päätimme aloittaa Mäntästä. Miksi? No koska se nyt vaan tulee ensin aakkosissa. Logiikkaa pitää olla!

MÄNTTÄ

Huristelimme Mänttään kylän halki, kun yhtäkkiä edessämme kohosi Mäntän kirkko. No sinnehän mennään! Astuessamme sisään pääsimme musisoinnin keskelle, mutta tunnelma oli heti erilainen kuin monissa muissa "valtion kirkoissa". Joten päätin kysäistä oppaalta suoraan: "Kerro kolme erityistä asiaa tästä kirkosta."

Tuli muuten mieleen: Onko joku teistä käyttänyt tätä kruunua? Ja hih – saavatkohan vilppulalaisetkin käyttää sitä?

Kierros jatkui kirkolta eteenpäin – tutustumaan kuntaan vähän laajemmin. Ajeltiin pitkin teitä ja veden äärellä – ja voi että, kyllä se järvi vaan on ihana elementti! Matkan varrella löytyi tietysti myös Serlachiuksen pääpaikka. Ja kyllä, vessanpaperirullat seinällä. Ei sitä joka talossa tule vastaan, että paperi on osa sisustusta – ja nimenomaan julisteessa! Kävimme jättämässä sinne myös oman kivemme. Ajattelimme, että kylläpä Serlachiuksella on ollut niin suuri jalansija Mäntän historiassa – ja on muuten edelleen – että kivensä ansaitsee. Sinne se jäi puskaan, kauniisti paikoilleen.

Matka jatkui, ja pysähdyttiin vielä Mäntän klubilla. Talo oli vaikuttava, mutta porukalla alkoi jo olla mahoton nälkä, eikä sisäänmenolle enää löytynyt energiaa. Siispä kurvattiin Myllyrantaan. Siellä käytiin bongaamassa BestParkin camping-alue – oikein kivan näköinen ja rauhallinen paikka. Ei jääty yöksi, mutta voimme kyllä suositella! Ja olihan siellä Myllyrannassa muutakin nähtävää, joten päätettiin pysähtyä vähän pidemmäksi aikaa. Lounas-kahvila Veturitalli kutsui meitä nälkäisiä lounaalle, joten sinne mentiin. Vaikka oli kuuma, niin tuntuipa hyvälle syödä lämmintä vatsan täytteeksi. Lapset jäivät pelaamaan shakkia, niin me käytiin Braikun kanssa vuorotellen pulahtamassa veteen, suositulta talviuintipaikalta. Ja vesi oli.... just sopivan lämpöistä! Siitä sitten fressinä tutustumaan hirviönäyttelyyn. Siellähän oli het minkänäköistä taulua. Jokainen löysi itselleen lempparihirviön! 

Nyt kun pääsimme taiteen makuun, niin oli aika suunnata Pekiloon vahvistamaan kulttuuritietoutta. 

PEKILO

Pekilo rakennettiin alun perin rehutehtaaksi 1960-luvulla. Se palveli Serlachiuksen paperitehtaiden sivutuotteiden käsittelyssä, mutta toiminta loppui 1980-luvulla. Nykyisin Pekilo toimii modernin ja nykytaiteen näyttelytilana. Se on Serlachius-museoiden osa, ja siellä järjestetään laajoja kansainvälisiä taidenäyttelyitä. Rakennus itsessään on rouhean teollinen – betoni, korkeus ja historia tekevät siitä upean taustalavan taiteelle. Pekilossa on noin 1 500 neliötä näyttelytilaa, ja sen korkeus tekee vaikutuksen lähes kaikille kävijöille. Tilaa voidaan käyttää myös tapahtumiin ja installaatioihin, jotka eivät mahdu perinteisiin museoihin. Se on yksi harvinaisimmista taidehalleista Suomessa, juuri mittakaavansa vuoksi. Mitä me koettiin?

Kuin tuijottaisi tyhjiä papereita. Ja silti – näkee kaiken.Näyttely avasi meille ovia, joita emme tienneet olevan olemassakaan. Taidenäyttelyt tekevät juuri niin: ravistelevat, kutittavat aivoja ja pysäyttävät.

• 📍 Hengitettiin hiilidioksidiaistia – ja mietittiin, kuristaako se tunne vai vain ajatus vai hiilidioksidin määrä?


• 📍 Katsottiin kompostikasaa ja nähtiin taidetta. Elämäähän sekin on.


• 📍 Arjen kuvat? Juuri ne arjen kuvat ovat jokaisen ihmisen oma taidenäyttely elämästään.

• 📍 Mietittiin, rikottiinko lasi juuri taidetta varten vai syntyikö taide rikkoutuneen lasin takia?

• 📍 Muoto toistui. Tavarat sulautuivat toisiinsa.

• 
📍 Vitriinissä karkkeja. Pitäisikö meillekin sellainen kotiin?

• 
📍 Jokainen omistettu esine – pitäisikö meidänkin kuvata?

• 
📍 Rannalla pissakuvia. Nauratti. Kosketti. Teki meistä ihmisempiä.

• 
📍 Seinillä tölkkejä. Laskenta epäonnistui. Ei haittaa.

• 
📍 Ja se mänty. Kaadettu vahingossa, mutta kuljetettu tänne – taiteeksi.

Taide herättää usein kysymyksiä. Mutta antaa harvoin vastauksia.
Mutta hetken, se saa meidät pysähtymään.
Ja juuri siksi – taide on elämää.

Huh hei - uimaan - porukka sanoi kuorossa, kun kävelimme takaisin autoon. Niimpa suuntasimme meille suositeltuun Rusinniemen uimarantaan. Ohitettiin matkalla Mäntän kaupungintalo. Se oli itse asiassa aika komea ylhäisessä yksinäisyydessään. Reittin Rusinniemeen ei ollutkaan itsestään selvyys tietöistä johtuen, mutta onneksi google maps auttoi meidät toista reittiä ja kohta olimme rannalla pulikoimassa. Teki hyvää!

Kello tikitti ja meidän oli sanottava kiitos Mänttäälle ja suunnattava seuraavaksi Vilppulaan! 

VILPPULA

Vähän vinossa oleva kyltti toivotti meidät tervetulleeksi, liekko tarkoituksella taidetta? Vilppulassa oli aivan ihana kyläkatu. Sen verran leveä, että olisi voinut kuvitella ajelevan jossakin suuremmassakin kaupungissa. Vilppulan kunnantalo ei hurmannut niin kuin Mänttäässä, mutta täällä kirkko seisoi ylhäisessä yksinäisyydessään keskellä ei mitään. Se oli aika vaikuttava näky!

KOTIPIHA TONTTULA

Sitten meillä oli tiedossa jotakin odottamatonta... Me päästiin tonttulaan keskellä kesää. Ja kuka meitä olikaan vastassa? Ihana tonttumuori, hymyssään ja hyväntuulisena, sekä yli 160 pientä, suurta, hassua, viisasta ja vekkulia tonttua. Kun astuimme sisään, se oli kuin hyppäys satukirjan sivulle – täydellinen joulun ihmemaailma, vaikka ulkona porotti aurinko ja kärpäset surisivat. Kesä unohtui oven taakse. Tonttulassa jokaisella tontulla oli nimi ja oma tarinansa. Ja mikä parasta – jokainen tonttu oli käsintehty, täynnä tunnetta ja taikaa.

Kolme huonetta täynnä tonttuja. Ei mitään joulukoristelaatikoiden perusversioita – vaan eläviä tarinoita hyllyillä, tuoleilla, keinussa ja katossa roikkumassa. Me istuimme alas, ihastelimme, kyselimme, kuuntelimme ja hengitimme itseemme tonttuenergiaa. Voi sitä tunnelmaa.

Sitten oli mehuhetki – tietenkin – ja lisää tarinoita tonttumuorilta. Me valittiin jokainen oma lempparitonttumme, ja ennen lähtöä toivotettiin heille kaikille rentouttavaa kesälomaa. Kyllä he sen ansaitsevat – joulukiireet kun alkavat taas ihan pian! Veikkaamme, että siellä alkaa olla tohina päällä jo 4–5 kuukauden päästä… Tonttula ei ollut vain paikka. Se oli tunne, hetki ja satu, joka jäi sydämeen. Kesäjoulua parhaimmillaan. Kiitos tästä upeasta kokemuksesta!

VILPPULANKOSKEN CAMPING

Tuntui tosi hassulta astua kesään ja aurinkoon tonttumaailmasta - mutta sitä se elämä on ... sadut ja seikkailut vie mennessään. Matkalla Mäntästä Vilppulaan buukkasin meille paikan Vilppulankosken Camping alueelta. Onneksi saatiin paikka, nimittäin se oli viimeinen vapaa paikka - ja vielä kosken varrelta - mikä mäihä!

Samantien kun oltiin saatu seikkailuauto parkkiin ja asetettua taloksi, niin lapset ryntäsivät leikki- ja liikennepuistoon. Jätettiin sinne myös meidän #somekivi. Vieressä oli Ravintola Isabella, jossa ei tällä kertaa käyty syömässä vaan varaamassa rantasaunan illaksi. Ai että teki hyvää saunoa ja uida, kolmannen kerran tälle kuumalle päivälle! Istuessamme seikkailuautolla saimme paikallisen nuoren jätkän juttuseuraksi, pitihän sitä kuva ottaa, niin huikeet keskustelut meillä oli. Sanoisinko, että yksi parhaista Camping paikoista tähän asti. Rento meininki, tilaa temmeltää, aktiiviteetteja mistä valita ja kauniit maisemat. Illalla itikat eivät meinanneet antaa rentoutumsrauhaa ja kettukin tuli pyörimään ympärillemme...Kiitos siis tästä - tulemme varmasti toistekin!

HILMA JA ONNI - kahvila

Ja eihän me voida Vilppulasta jatkaa matkaa, ennen kuin pysähdymme lounaalla Hilma & Onni kahvilassa. Heti kun kuultiin, että täällä on tämän niminen kahvila, merkattiin vierailukohteeksi. Tiedätte varmaan sen Hilma&Onni laulun? Se oli varmaan yksi ensimmäisistä lauluista, joita Braikku oppi laulaa suomeksi, hahaaa. No niin me mentiin lounaalle. Syötiin hyvää keittoa ja lapset otti lasten aterioita. Juteltiin pitkä tovi paikan Hiliman kanssa ja ai että oli ihanaa.

Oli aika jatkaa sitten matkaa. Kolhoon ei tiemme vienyt tällä kertaa, mutta Pohjaslahti ohitettiin. Ja sanoisinko, että tämän kylän maisemat hurmasivat. Tälläinen oli meidän Mänttä-Vilppula seikkailu - oikein mukavat muistot jäi, nautimme kyllä todella paljon. Kiitos kaikista kohtaamisista ja hetkistä, kutsuista ja vinkeistä. Kiitos!

Takaisin PAIKKAKUNNAT - sivustolle.