Särkynyt Silppuri - Alavieska

SÄRKYNYT SILPPURI

Joskus vastaan tulee paikkoja, joista ei voi etukäteen tietää, mitä odottaa – ja Särkynyt silppuri oli juuri sellainen. Ajoimme peltojen halki hiljaista tietä, kunnes näimme risteyksen kyltin, joka herätti heti mielikuvituksen: "Särkynyt Silppuri". Mutta mikään ei olisi voinut valmistaa meitä siihen, mitä portin takana odotti.

Astuttiin sisään silppuriportista, ja heti ensimmäiseksi lapset juoksivat innoissaan kiikkuihin ja hiekkalaatikolle – niin kuin olisi astuttu leikkikylään keskelle metsää. Mutta tämä ei ollut mikä tahansa leikkipaikka. Tämä oli tarina.
Elämäntyö. Unelma, joka oli rakennettu käsin, keskelle hiljaisuutta.

Kuljimme metsäpolkua pitkin rakennukselta toiselle, niitä oli monia. Kurkistimme pienistä oviaukoista, kävelimme sisään ja silittelimme ajan patinoimia pintoja. Yhdessä talossa soitettiin harmonia, toisessa tutkittiin vanhoja kirjoja ja runoja. Tuntui kuin olisi hypännyt satuun – tosin sellaiseen, jossa on ripaus kummitusjännitystä mukana. Lapset miettivät ääneen: "Onkohan täällä oikeasti joku?"

Talon tarina avautui meille pala palalta. Tiesimme, että tämän paikan takana oli Kalevi Jutila, mies, joka halusi rakentaa jotain aivan omaa. Ja niin hän teki – kolmen vuosikymmenen ajan, ilman koneita, kierrätysmateriaaleista, metsää kunnioittaen. Hän oli hiljainen, pohdiskeleva mies, jolla myös runosuoni sykki - se näkyi tässä paikassa. Nyt hänen perheensä pitää paikkaa avoimena kaikille, jotka haluavat astua hetkeksi pois arjesta ja sisään luovuuden valtakuntaan.

Kirjoitimme nimemme vieraskirjaan, istuimme hetken hiljaa pienen metsäkirkon penkissä, ja mietimme, miten paljon rakkautta, oivallusta ja hullunkurista neroutta tähän kaikkeen oli upotettu. Jokainen nurkka puhui tekijänsä kieltä. Mikään ei ollut turhaa – kaikella oli tarina.

Särkynyt silppuri ei ollut vain paikka, se oli kokemus. Yhdistelmä leikkiä, taidetta, historiaa ja mielikuvitusta. Ja vaikka nimi viittaa särkyneeseen, se jätti meihin jotain ehjää ja lämpimää.

Jos joskus ajelet Alavieskan suuntaan – älä epäröi pysähtyä. Astu portista sisään ja anna metsän kertoa sinulle tarina.