Kiuruvesi

106/309

Somekivi: Luupuveden koulu

Sonkajärveltä huristeltiin illan pimeinä tunteina kohti Kiuruvettä. Ei ollut aavistustakaan, missä majoittuisimme – joten ei muuta kuin tutkimaan ja katsomaan, mihin tie meidät vie! Ajeltiin kylän halki ja todettiin pian, että Kiuruvesi on paljon isompi paikka kuin oltiin kuviteltu. Ja kyllä – Kiuruvesi on ihan oikea kaupunki, jossa asustelee noin 7 500 ihmistä. Me oltiin veikattu ehkä tuhat… hups! 

Käytiin vielä illan päätteeksi hakemassa kaupasta iltapalatarpeet ja jatkettiin yöpaikan etsintää.
Lopulta päädyttiin ABC:n parkkipaikalle, josta löytyi rauhallinen ja turvallinen paikka yöksi. Siellä nukuttiin hyvin – ja näin alkoi meidän Kiuruveden seikkailu. 

Luupuveden kyläkoulu

Uusi päivä Kiuruvedellä koitti, ja tiedossa oli heti aamusta jotakin erityistä! Ensimmäisenä suuntasimme Luupuveden kyläkouluun, jossa opiskelee noin 50 lasta kolmen opettajan voimin. Meidät oli kutsuttu sinne vierailulle – ja voi, mikä vastaanotto meitä odotti! Heti pihalle ajaessamme lapset ryntäsivät tervehtimään, ja yllätys yllätys – Rosie hyppäsi autosta suoraan heidän joukkoonsa, häntä heiluen ja ilosta loistaen. Hän sai tietysti kaiken huomion, ja ansaitusti! 

Luupuveden koulu sulatti meidän sydämet täysin. Kokoonnuimme yhdessä yläluokkaan ja aloitimme tuokion laululla:  "Matkustan ympäri maailmaa…" Se oli täydellinen aloitus! Sen jälkeen juteltiin seikkailuistamme ja lasten omista ajatuksista Kiuruvedestä – mitä heidän kotipaikkansa heille merkitsee. Ai että, miten ihania keskusteluja! 

Välitunnin aikaan jätimme koululle meidän #somekiven – ja tällä kertaa koko koulu huusi yhteisäänellä: "KIURUVESI!" Se kaiku kantautui varmasti pitkälle kylän yli.

Välitunnin jälkeen pääsimme syömään yhdessä eskarilaisten ja 2.-luokkalaisten kanssa.
Ja nyt tulee se hetki, jolloin meinasi tulla itku. Tässä koulussa on nimittäin oma keittäjä, joka tekee joka päivä ruoan lapsille ja opettajille – rakkaudella ja lämmöllä. Hänen sanansa jäivät kaikumaan mieleen:

"Tunnen asiakkaani. Tiedän mitä ja miten paljon he syövät, joten pystyn loihtimaan juuri heille parhaan mahdollisen ruoan niin, että hävikki on täysin nolla. Tilaan sen verran kuin menee, ja ruoka on tuoretta, läheltä ja lapsia ravitsevaa. Rakastan näitä lapsia ja työtäni."

Siis miettikää – näinhän sen pitäisi olla joka puolella! 

Ruokailun jälkeen vietettiin vielä hetki koulun aulassa, pelaten ja jutellen lasten kanssa. Kävin itsekin "opettajattarena" hakemassa kahvia opettajainhuoneesta – siinä hetkessä tunsi olevansa osa koulun arkea.
Lapset olivat täynnä energiaa, tarinoita ja kysymyksiä. Heidän kanssaan olisi voinut jäädä juttelemaan vaikka koko päiväksi.Vierailu sai meidät pohtimaan uutta ideaa: mitä jos nämä koulutapaamiset eivät olisi vain jutustelua, vaan että veisimme luokan tai vaikka koko koulun mukaan "Savolaiset seikkailee – kotikouluun päiväksi"?

Päivä täynnä oppimista, seikkailua ja yhdessä tekemistä – juuri niin kuin me itse kotikoulussa toimitaan.
Miltä kuulostaisi? Oisko tälle kiinnostusta?

Ampumarata

Mutta sitten tapahtui jotain super jännittävää - Kiuruveden Erä- ja Urheiluseura järjesti meille aivan huikean iltapäivän ampumaradalla! Saimme kunnon asekoulutuksen ja pääsimme kokeilemaan ampumista – niin haulikoilla, kiväärillä kuin myös hirvikiväärillä.

Aluksi käytiin läpi aseturvallisuutta, metsästystä ja tehtiin myös lajitunnistusta. Tuli heti olo, että tässä ei olla vain kokeilemassa, vaan oikeasti oppimassa. Välissä syötiin kodassa välipalaa, hörpittiin kahvia ja fiilisteltiin tunnelmaa – kyllä maistui hyvältä raittiissa metsäilmassa!

Kouluttajina meillä oli aivan mahtava pariskunta, Kristiina ja Juho Saastamoinen, jotka ovat itse huippuluokan urheiluampujia. Heidän rauhallinen, kannustava ja ammattimainen tapa opastaa teki kokemuksesta todella inspiroivan. Ja sitten – voi veljet, miten siistiä se olikaan! 

Jaidenista paljastui suorastaan synnynnäinen lahjakkuus: hän pudotteli lentäviä kiekkoja mennen tullen, aivan kuin olisi tehnyt sitä aina. Aivan uskomaton jäbä!  Äidillä asento ei aluksi oikein muotoutunut – meni vähän hienosteluksi – mutta loppua kohden paukahti hirvikiväärillä kunnolla, ja osuma tuli tauluun! Se fiilis oli sanoinkuvaamaton! Kukaan meistä ei ollut aiemmin käsitellyt asetta, saati ampunut ampumaradalla, joten tämä oli meille aivan uusi ja jännittävä kokemus. Seikkailu jatkui hymy korvissa – inspiroituneina, nauravaisina ja vähän korvat soiden. 

Iso kiitos Kristiina ja Juho Saastamoinen, upeasta opetuksesta, sekä Miialle järjestelyistä ja koko Kiuruveden Erä- ja Urheiluseuralle tästä unohtumattomasta päivästä. Tämä oli juuri sitä, mitä rakastetaan seikkailuissa eniten – uusia kokemuksia, hyvää fiilistä ja yhdessä tekemisen iloa.

Huhhei, mitä kokemuksia! Oli aika huristella takaisin Kiuruvedelle syömään. Pysähdyttiin ABC:llä, koska samalla tavattiin myös paikallislehden toimittaja, jonka kanssa juttelimme niin meidän seikkailustamme, kuin Kiuruvedestä. Täältä pääset lehtijuttuun. Tietenkin kävimme ottamassa kuvan vielä maitolaiturilla, kun meille sitä koululla suositeltiin ja kerrottiin tarinaakin sen taustalta! Sitten vähän huristeltiin Kiuruveden kylänraittia, kun oli vielä valoisaa. 

MAATILA

Mutta ampumaradalla saimme vielä kutsun maatilalle, ja täytyihän meidän vastata kyllä, koska Kiuruvesi on Suomen merkittävimpiä maidontuotannon alueita — esimerkiksi vuonna 2022 kunnassa tuotettiin noin 53 miljoonaa litraa maitoa, mikä oli kolmanneksi eniten kunnittain Suomessa. Ja kuten arvaat, eihän se maatila ollut "ison tien varrella", vaan pikkuteille huristeltiin. Matkalla kaksi hirveä hyppäsi tien yli - jännittäviä hetkiä. Saavuttiin maatilalle illan hämärtyessä ja siellä oli koko perhe meitä vastaanottamassa. Ensiksi kivuttiin maatilan parvelle katsomaan, miltäs se navetta näyttää ja sitten päästiin tositoimiin. 

Laitettiin navettavehkeet päälle ja menoks. Tutustuttiin navetan eläimiin, kuultiin tarinoita nimistä, taustoista ja oikeastaan kaikista! Siliteltiin lehmiä ja pojat pääsi ihan läheltä katsomaan, miten lypsykone toimii. Olihan se likaista hommaa. Lopussa kengät pestiin, mutta haju lähti mukaamme seikkailuun. Kelsie sai purkin tuoretta maitoa ja lisäksi saatiin lypsykoneesta pienoismalli.  Voi että miten kiva kohtaaminen ja ilta, menikin melkein puoleen yöhön :). Kiitos tästäKIN. <3.

Niin jatkettiin taas matkaa.... pimeyden keskellä kohti Pielavettä. Kiuruvesi jäi kyllä lämpimänä mieleen. Ai että. Kiitos kiitos kiitos!

Takaisin PAIKKAKUNNAT-sivustolle.