Keitele
108/309
Somekivi: Lossisaaren laavu
Pielavedeltä oli oikein näppärä huristella Keiteleelle, joka sijaitsee Pohjois-Savossa. Tämä reilun 1 800 asukkaan kunta on pieni, mutta täynnä elinvoimaa – etenkin metsäteollisuuden ansiosta. Keitele on tunnettu erityisesti Keitele Groupista, joka on yksi Suomen suurimmista puunjalostusyrityksistä. Se työllistää ison joukon paikallisia, ja peräti yli 90 % sen tuotannosta menee vientiin – aikamoinen saavutus näin pieneltä paikkakunnalta!
Meidän seikkailuauto kaartoi Keiteleen kylänraitille, ja nopsasti ajeltiin päästä päähän – katsellen, millainen tunnelma kylässä on. Käytiin rannassa, kirkolla ja pysähdyttiin koulun pihalle pelailemaan. Sää ei ollut mikään parhain – tuuli puhalsi niin, että tukka meinasi lähteä!
Siinä poikien pelatessa tutkailtiin tyttöjen kanssa uudestaan, mitä kaikkea Keiteleellä on nähtävää ja koettavaa. Onneksi meillä oli mukana muistiin kirjoitetut vinkit keiteleläiseltä kotikouluperheeltä – ja niistä syntyi oikein päivän seikkailusuunnitelma!
1️⃣ Leppäselän polut ja laavu – jäi tällä kertaa kokematta, mutta kuulosti houkuttelevalta.
2️⃣ Koulun piha – check! Siellä me oltiinkin jo täydessä touhussa.
3️⃣ Ystävyyden puisto – ulkokuntosali, kiipeilytelineitä, vaijeriliuku, trampoliini, minigolf, skeittipaikka ja täydellisiä puita kiipeilyyn. Sinne mentiin, mutta aikataulu ei antanut myöten treffien sopimiselle.
4️⃣ Lossisaaren uimaranta – täällä käytiin ja ihastuttiin! Jätettiin myös meidän #somekivi muistoksi. Upea retkipaikka!
Lämmin kiitos teille ihanille kotikoululaisille Keiteleellä näistä vinkeistä – me päästiin kokemaan niistä 3/4!
Sawola Resort
Illalla mietittiin, jatketaanko jo matkaa kohti Tervoa, mutta onneksi pysähdyttiin vielä yhteen erityiseen paikkaan: Sawola Resortiin, jota pyörittävät Kirsi Wiik ja Juha.
Ja voi että, onneksi pysähdyttiin.
Heti ovesta sisään astuessa lapset olivat kuin kotonaan. Kirsi ja Juha ottivat meidät vastaan kuin vanhat ystävät – lämmin hymy, iloinen puheensorina ja pöydällä odottava uunituore omenapiirakka. Ilta vierähti nopeasti saunoessa, jutellessa ja tutustuessa paikan tarinoihin. Pojat lämmittivät Juhan kanssa ulkosaunan ja totesivat:
"Isä ois kyllä nauttinut näistä löylyistä!"
Sawola Resort oli täynnä kodikkuutta ja tarinoita. Isot pojat saivat oman huoneen yläkerrasta, ja me muut asetuttiin tuttuun tapaan seikkailuautoon nukkumaan. Aamulla herättiin tuoreen mannapuuron ja omenahillon tuoksuun – täydellinen päätös täydelliselle pysähdykselle. Kiitos Kirsi ja Juha, teidän vieraanvaraisuus jäi sydämiin.
Takaisin PAIKKAKUNNAT-sivustolle.