Inari

102/309

Somekivi: Kafea Gufihtar / Kullankaivuupaikka

Utsjoelta aloimme hiljalleen "lasketella" alaspäin kohti etelää. Ensimmäinen pysähdys tehtiin jälleen Kaamasen Kievarilla – mutta tällä kertaa niin, että ehdimme myös syömään. Lähdimme matkaan poronkäristysannosten ja mehevien burgerien voimin.

Seuraavaksi tie vei meidät Inariin. Yöpaikaksi valikoitui käytännön syistä keskustassa sijaitseva Camping-alue. Se oli täynnä elämää ja aika vilkas meidän makuumme, mutta paikka toimi mainiosti. Oli hassua olla yötä näin tiiviissä ympäristössä, kun ympärillä kuitenkin levittäytyi Inarin järvien ja metsien kauneus, joka ei siellä päässyt ihan oikeuksiinsa. Illalla kävelimme vielä keskustassa ja teimme hauskan löydön: kuuden tähden K-kaupan. Miksi kuusi tähteä, se jääköön arvoitukseksi.

Aamulla lähdimme aikaisin liikkeelle, sillä edessä odotti aktiivinen päivä. Ensimmäinen kohde oli Saamelaismuseo ja luontokeskus Siida – paikka, josta olimme kuulleet paljon hyvää.

Saamelaismuseo ja luontokeskus Siida

Siida ei ole vain museo, vaan ikkuna saamelaiskulttuuriin ja arktiseen luontoon. Sen tarina alkaa jo vuodesta 1959, jolloin Inariin perustettiin ensimmäinen saamelaismuseo. 1960-luvulla alettiin siirtää perinteisiä rakennuksia museon ulkomuseoalueelle – asumuksia, varastorakennuksia, veneitä ja porosuojia. Nykyinen Siida avattiin yleisölle vuonna 1998, ja sen takapihalta löytyy yhä noin 50 rakennuksen ulkomuseo. Siellä voi kulkea ajassa taaksepäin ja nähdä, miten saamelaiset elivät ja rakensivat arkeaan luonnon ehdoilla.

Museon pysyvä näyttely kantaa kaunista nimeä: "Enâmeh láá mii párnááh – Nämä maat ovat lapsiamme". Se kertoo, kuinka syvästi luonto ja kulttuuri ovat kietoutuneet yhteen saamelaisten elämässä. Lapset sai mukaansa tosi kivan tehtäväpaperin, joka kattoi koko museoalueen. Paperin avulla pääsimme tutustumaan todella kivalla tavalla saamelaisuuteen ja lappielämään. Aivan huikee juttu oli se!

Vuonna 2021 Siida sai merkittävän lahjan, kun Kansallismuseo palautti yli 2 200 esinettä, jotka olivat olleet vuosikymmeniä poissa saamelaisyhteisöltä. Nyt nämä aarteet kertovat jälleen tarinaansa siellä, minne ne kuuluvat. Ja tarina jatkuu: vuonna 2024 Siida palkittiin Euroopan vuoden museona, tunnustuksena sen ainutlaatuisesta työstä saamelaiskulttuurin ja luonnon puolestapuhujana.

Siidan nimi tulee pohjoissaamen sanasta siida, joka tarkoittaa saamelaista kylää, porokylää tai elinpiiriä. Ja juuri sitä Siida parhaimmillaan on – yhteisön, luonnon ja kulttuurin sydän. Suomessa arvioidaan asuvan n.10 000 saamelaista tänäkin päivänä. 

Museossa ollessamme saimme yllättävän soiton: ystävämme olivat saapuneet pohjoiseen samaan aikaan! Pian tapasimme leikkikentällä, ja hetken juteltuamme päätös oli selvä – näin aurinkoisella säällä on lähdettävä yhdessä retkelle. Kohteeksi valikoitui Pielpajärven erämaakirkko.

Pielpajärven erämaakirkko

Syvällä Inarin erämaassa, metsien ja järvien sylissä, seisoo Pielpajärven kirkko – yksi Lapin kauneimmista ja koskettavimmista historiallisista rakennuksista. Sinne ei pääse autolla, vaan polkua pitkin, ja niinpä mekin lähdimme taivaltamaan. Huhhei, olipa se seikkailu! Tehtiin ihan maksimit, mitä meidän kolmevuotias pystyi kävelemään – tää n.10km lenkki meni, mutta ens kerralla pysyttäydytään 8km maksimissaan :). Tulipahan testattua rajoja!

Matkassa meillä oli onneksi hyvät eväät ja paljon juttuseuraa. Kivet, kannonnokat ja juurakot tarjosivat loputtomasti tekemistä ja hyppelyä, eikä kauniista maisemista ollut pulaa: metsien vihreys, kirkkaat vedet ja erämaan hiljaisuus kulkivat mukana jokaisella askeleella. Ja se huokaisu, kun kirkko vihdoin ilmestyi eteemme – se hetki oli kaiken kävelyn arvoinen.

Pielpajärven kirkko on yksi harvoista 1700-luvulta säilyneistä puukirkoista Lapissa. Yksinkertainen ja kaunis hirsirakennus seisoo paikallaan kuin ajaton muisto menneistä sukupolvista.

Kirkon lähettyviltä löytyi tulipaikka, jossa sytytimme tulet ja aloimme valmistaa ruokaa. Taas kerran todettiin, että parhaat retket syntyvät hyvistä eväistä. Kun reput oli tyhjennetty ja vatsat täynnä, alkoi paluumatka. Loppumetreillä pienimpiä piti jo kantaa, mutta selvittiin – ja mikä tärkeintä, retki kannatti.

Löydettiin aivan ihana pysähtymispaikka Inari-Ivalo väliltä - ja tämä tie on ylivoimaisesti meidän yksi suosikkiteistä. Sen vois ajella edes takaisin vaikka joka päivä. Järven ranta, kauniit maisemat, sauna ja taas kerran, hyvät eväät. Aamupulahduksen kautta jatkettiin matkaa kohti Ivaloa, jossa taas odotti meitä seikkailurikas päivä. Oli aika tutustua tähän Inarin kunnan suurimpaan kuntaan, jossa asustaa n.7000 asukkaasta 3000. Käytiin kaupassa ja kirppiksellä. Kelsie löysi itselleen uudet kengät 2€:lla :). Löydettiin puisto, johon mentiin tekemään ruokaa. Sitten oli aika mennä tutustumaan Ilonka Farmille.

Ilonka farmi

Ivalon ja Saariselän välimaastosta löytyy paikka, jonka nimi on Ilonka Farm & Café. Se on tila, jossa luonto, eläimet ja tarinat kietoutuvat yhteen, ja jossa vierailija saa kokea Lapin sydämen kaikilla aisteilla. Ja mistä me oltiin innoissamme, niin he erityisesti tarjoavat palveluja myös lapsiperheille! 

Meidän vierailumme alkoi huskyjen parissa. Saimme ruokkia pieniä, pörröisiä huskypentuja ja kurkistaa, millaista elämää nämä koirat elävät tarhassaan. Hetki oli täynnä iloa, naurua ja sitä lämpöä, jonka vain eläimet osaavat tuoda.

Seuraavaksi lähdimme kulkemaan tarinapolkua, joka johdatti meidät metsän siimekseen. Polulla pysähdyimme lukemaan tarinoita luonnosta. Vierailun kruunasi hetki kodassa. Siellä nautimme mehut, samalla kun saimme kokeilla rumpuja ja äänimaljoja. Tytöillä oli niin hauskaa soittaa ja tuoda elävää musiikkia kodan tunnelmaan. Olipa ihana visiitti, kiitos tästä! 

Loppuilta menikin ystävien luona. Miehet lähti lapsineen Jäniskosken laavulle makkaran paistoon ja naiset jäi viettää työiltaa. Se menikin rattoisasti! Meni myöhään yöhön kunnes päästiin nukkumaan saunomisen ja juttelujen jälkeen. Komeat revontulet myös pojat bongasi! Seuraava päivä toi taas tullessaan jotakin aivan uutta ja ihmeellistä! 

Kafea Gufihtar

Nyt päästiin astumaan keskelle kullankaivajien paratiisia. KOKO PÄIVÄKSI!!!!

Tämä ei ollut mikään leikki, vaan ihan oikea kokemus – saimme kaivaa kultaa maasta, aivan kuten entisaikojen kullankaivajat. Jo pelkkä ajatus siitä, että Lapin maaperä kätkee sisäänsä aitoja kultahippuja, sai kutkutuksen kulkemaan pitkin selkää.

Aloitimme tutkimalla maaperää – mistä sitä kultaa voisi löytyä? Kun lupaava paikka oli valittu, otettiin käyttöön vaskooli. Testattiin, pyöriteltiin ja huuhdottiin hiekkaa… ja kyllä, ensimmäinen pieni kultakimpale välähti hiekan joukosta! Se hetki tuntui aivan taianomaiselta.

Seuraavaksi otettiin isommat aseet käyttöön: rännit. Ne laitettiin valmiiksi, ja sitten alkoi varsinainen työ. Kauhottiin sankkokaupalla maata ränniin, vesi virtasi mukana ja me tutkittiin tarkkaan, mitä jäljelle jäi. Jännitys kasvoi joka kerta, kun seulonta paljasti uusia hippusia.

Ja kyllä – me todella löysimme kultaa! Lopulta saimme kotiin viemisiksi ihan omat kultahippuset. Pienet, mutta sitäkin arvokkaammat. Niissä ei ollut kyse vain kullasta, vaan siitä kokemuksesta: meistä oli tullut hetkeksi oikeita kullankaivajia.

Aurora Village

Inariseikkailu sai täydellisen päätöksen, kun ilta huipentui aikuisten panorama-saunaan Aurora Villagessa. Tämä elämyskohde tunnetaan lasikattoisista igluistaan, joissa voi katsella tähtitaivasta ja revontulia suoraan peiton alta – Lapin taikaa parhaimmillaan.

Meitä odotti lämmitetty sauna, poreamme kuplimassa ja herkut tuotiin tullessamme pöytään. Ja kuin tilauksesta, taivas syttyi vihreään ja purppuraan – revontulet tanssivat yläpuolellamme.

Se hetki, lämpimän saunan, poreiden ja revontulten yhdistelmä, oli yksinkertaisesti täydellinen. Aivan supermagea ilta – juuri sellainen, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.

Inari seikkailu oli kyl aivan super huikee! Jää todella lämpimästi mieleen koko seikkailu täällä. Kokemuksia saimme laidasta laitaan ja odotamme seuraavaa kertaa - nimittäin se tulee! Mutta nyt...lähdemme ajelemaan kohti kotia.

Takaisin PAIKKAKUNNAT-sivustolle.